Oulu

Raksilan jäähalliin odotetaan tulevan kesäkuussa jopa 2300 verk­ko­pe­laa­jaa

Kuva vuoden 2017 Vectoramasta. KUVA: Atte Haapalahti
Oulu 11.4.2018 12:32
Kaleva


Oululainen VECTOR - Suomen verkkopeliyhdistys ry järjestää kesäkuun 7.–10. kolmen vuorokauden mittaisen verkkopelitapahtuma Vectoraman, johon odotetaan jopa 2300 osallistujaa. Tapahtuma pidetään Raksilan jäähallissa.

Tapahtuman eSports-antiin sisältyy Dota 2 -eSM-turnaus ja lisäksi eSM-karsintaturnauksia myöhemmin keväällä julkaistavista peleistä. Karsintojen voittajat etenevät eSM-finaaleihin.

Myös turnauksien palkintopotit julkaistaan myöhemmin.

Kansanomaisesti laneiksi kutsutun tapahtuman kohderyhmänä ovat kaikki pelaamisesta kiinnostuneet ihmiset ikään katsomatta.

"Kantavana ajatuksena on koota samanhenkisiä ihmisiä saman katon alle viihtymään pelien merkeissä ja viettämään aikaa yhdessä tapahtuman luomassa päihteettömässä ja turvallisessa ympäristössä", tapahtuman tiedotteessa kerrotaan.

Enemmistö osallistujista tuo mukanaan Vectoramaan oman tietokoneensa ja pelaa sillä tapahtumaverkon välityksellä muiden osallistujien kanssa.

Tapahtuma tarjoaa sisältöä myös esimerkiksi konsoli-, lauta- tai retropeleistä kiinnostuneille ihmisille.

Livonsaarelainen Flowers of Life sisustaa jäähallikatsomot kolmiulotteisilla ultraviolettivaloa heijastavilla taideteoksilla.

Tapahtumaviikonlopun perjantaina ja lauantaina pelattava Dota 2 -eSM-turnaus lähetetään suorana Elisa Viihteen ja Twitch-suoratoistopalvelun kautta.

Ammattilaisturnauksen lisäksi Vectoramassa järjestetään myös kevyempiä kilpailuja, joissa ajanvietepelaajat pääsevät kisaamaan palkinnoista. Amatööriturnauksissa kisataan peleissä Counter-Strike: Global Offensive, Overwatch, League of Legends, Reflex Arena ja PlayerUnknown's Battlegrounds.

MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lounaistuuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta aamupäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa aamusta alkaen runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa voi sataa rankasti, yli 20 mm tunnissa. Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

283 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Keskusta on ahneuden perikuva. Tämän osoittaa hallituksen ja erityisesti Sipilän toiminta. Köyhiltä ja sairailta leikata... Lue lisää...
KEPU PETTÄÄ AINA

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image