Raatin miltei valmiiseen stadionmuuriin on jo ilmestynyt muutama spraymaalilla tehty tagi, eli tekijänsä tunnus. Kalevan verkkosivujen keskustelupalstalla on esitetty, että nuorille annettaisiin lupa tehdä muuriin graffititaidetta.
"Ei kai suunnitellussa taiteessa mitään vikaa olisi, mutta tuollaiset töherrykset eivät ole hienoja. Muurin ulkopinta on käsitelty suoja-aineella, joka helpottaa spraymaalin putsaamista. Sisäpuolella ainetta ei ole, ja töhrijät ovat ehtineet merkata nimimerkkinsä sinnekin", työmaalla lipunmyyntikojujen perustuksia tiistaina rakentanut kirvesmies Heikki Ukonmaanaho kertoo.
Suunnittelija
havitteli valkoisuutta
Muuria ei tehdä vielä loppuun saakka valmiiksi, sillä työkoneille tulee jättää kulkuväylä. Kaupunginarkkitehti Jari Heikkilän mukaan Raatin stadionin suunnittelijalla on ollut mielessä hohtavan valkoinen seinämä, jota muurin lipan alle asennettavat valot korostavat.
"Muurien kohtalosta on kyllä keskusteltu, sillä aikaisemmin ne olivat täynnä mainoksia. Tällä kertaa tavoitteena on pitää muuri puhtaana. Ei kaupungilla sinänsä ole mitään graffiteja vastaan, esimerkiksi muuntamo-projektin kautta Oulussa on maalattu yli 20 muuntajakoppia. Palaute on ollut pelkästään hyvää, ja ihmisiä kiinnostaa, missä maalatut muuntajat sijaitsevat. Myös työmaa-aitoja on maalattu."
Aikataulussa ilman
isoja ongelmia
Raatin remontti etenee ISS Proko Oy:n aluejohtaja Petri Harjun mukaan pääosin aikataulun ja budjetin mukaisesti, eikä 21 miljoonan euron rakennushanke ole kohdannut viime aikoina odottamattomia ongelmia. Kuiva alkutalvi on ollut rakentamisen kannalta hyvä.
"Kelin muuttuminen märäksi tuo aina omat vaikeutensa. Nyt kun oikea talvi ja pakkaset alkoivat, on tilanne taas helpompi."
Lähes kaikki uimahallin väliseinät on pystytetty ja muuraustyöt ovat hyvällä mallilla. Osassa hallista on lämmöt päällä, joten sisustustyöt on voitu aloittaa. Talotekniikan, muun muassa kanavien ja putkien, asennus on käynnissä. Harju arvioi, että uimahalli saadaan käyttöön ensi syksynä.
Katsomoalueen muotoutuminen on helpottanut Raatin liikuntakeskuksen kokonaiskuvan hahmottamista. Katsomon katoksen teräsrakenteiden työt ovat loppusuoralla.
Harjoituskentän ja parkkipaikan on tarkoitus valmistua 2011 kesään mennessä.Seiniin kannattaisi tehdä kuvia samalla tapaa kuin on muuntajakoppeja kaunistettu. Kaupungin rakennusvirastolta vaan tilaus nuorille seinien maalaamisesta tai voisihan siitä julistaa vaikka kilpailun.