Qstock täytti Oulun ho­tel­lien va­raus­ka­len­te­rit

Vielä viikko Qstockin alkuun, mutta hotellihuoneita ei Oulussa ole enää tarjolla. Yksittäisiä huoneita on jäljellä enää muutamia.

Tänä vuonna Qstockin odotetaan jopa rikkovan viime vuoden kävijäennätys eli 23 000, koska ennakkolippujen myynti on ollut kovempaa.
Tänä vuonna Qstockin odotetaan jopa rikkovan viime vuoden kävijäennätys eli 23 000, koska ennakkolippujen myynti on ollut kovempaa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Vielä viikko Qstockin alkuun, mutta hotellihuoneita ei Oulussa ole enää tarjolla.

Yksittäisiä huoneita on jäljellä enää muutamia. Peruutukset ovat ainoa toivo hotellihuonetta Qstock-viikonlopuksi mielivälle.

Lähellä keskustaa sijaitsevista kuudesta suurimmasta hotellista kerrotaan, että heinäkuun viimeinen viikonloppu eroaa selvästi tavallisesta kesäviikonlopusta.

Nallikarin teltta-alue on ainoa, johon vielä mahtuu majoittumaan reilusti festivaalikansaa. Ennakkovarausta alueelle ei ole. Qstockiin tulijoille rajataan oma alueensa nurmelta, minkä ei uskota silti täyttyvän.

Qstockin ohjelmistosta vastaava Mikko Forstén tietää, että majoituspalveluiden kokonaiskapasiteetti ei ole Oulussa riittävä näin suurelle tapahtumalle.

”Tietenkin pitää muistaa, että kyseessä on vain yksi erikoisviikonloppu vuodessa.”

Tänä vuonna Qstockin odotetaan jopa rikkovan viime vuoden kävijäennätys 23 000 kävijää, sillä ennakkolippujen myynti on ollut vilkasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä