Oulu

Pyy­kös­jär­vel­lä aloitettiin ison viemärilinjan kun­nos­tusu­rak­ka – sukittaminen jatkaa viemärin ikää jopa 50 vuodella

Runkoviemärin sukittaminen aloitettiin tiistaina Pyykösjärvellä. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 13.6.2018 6:00 | Päivitetty 13.6.2018 6:08
Anu-Maija Kärjä

Oulun Pyykösjärvellä on aloitettu iso viemärilinjan kunnostusurakka sukittamalla. Kahden kilometrin mittainen urakka etenee kesän aikana Mustasuolle.

– Sukituksessa viemäri saneerataan sujutusputkella. Viemärille pitäisi tulla remontin myötä vähintään 50 vuotta lisää käyttöikää, kertoo rakennuttajainsinööri Antti Hekkala Oulun Vedestä.

Kunnostuksen ajan viemärivesi kulkee maan pinnalle vedettyjä putkia pitkin.

– Ohipumppaus on ollut käynnissä nyt vuorokauden ja se toimii. Huolehdimme, että kunnostettava viemärilinja on puhdas, eikä siellä ole esteitä, selvittää työnjohtaja Aki Viholainen urakoitsijana toimivasta Aarsleff Oy:stä.

Tanskasta jäiden seassa kuljetettu sujutusputki viedään viemäriin ja lämmitetään kuumalla vedellä viemäriin istuvaksi.

– Tämän jälkeen putki taas viilennetään ja saneerattuun viemäriin tehdään tarvittavat leikkaukset kaivojen ja liittymien kohdalta, Viholainen jatkaa.

Sukituksen eteneminen riippuu Hekkalan mukaan aina viemäriputken koosta. Nyt kunnostettava linja on halkaisijaltaan pääasiassa 800-millistä, ja arvioiden mukaan urakan pitäisi olla valmis 4–5 viikossa.

– Oulun mittakaavassa puhutaan isosta linjasta. Tämän Taskilaan vievän linjan valuma-alue on laaja, ja siinä kulkee jopa Jäälin alueen vesiä, Hekkala kertoo.

Myös Kiimingin ja Yli-Kiimingin suuralueiden jätevedet tullaan lähivuosina johtamaan Taskilan jätevedenpuhdistamolle entistä suorempaa reittiä.

– Tällä hetkellä vedet pumpataan lukuisten pumppaamoiden kautta Haukiputaan suuralueen kautta.

Pienempiä kunnostuksia tehdään Hekkalan mukaan ympäri Oulua, ja ne pyritään hoitamaan katujen kunnostamisen yhteydessä.

Pyykösjärveltä aloitettu kahden kilometrin mittainen kunnostusurakka etenee kesän aikana Mustasuolle.

Saneerausmäärät kasvussa

Oulun viemäriverkostoa saneerataan vuosittain noin seitsemällä miljoonalla eurolla, sisältäen vesi- ja viemärijohdot.

Oulun Vedellä on jätevesiviemäreitä noin 1300 kilometriä ja hulevesiviemäreitä 630 kilometriä.

Mustasuon runkoviemärin hintalappu on noin 1,3 miljoonaa euroa.

Nyt urakoitava viemäri on pituudeltaan kaksi kilometriä.

Urakan arvioidaan valmistuvan 4–5 viikossa.

Materiaali on valmistettu kestävästä polyesterihuovasta, joka on kyllästetty polyesterihartsilla.

Sukittaminen lisää viemäriputken käyttöikää jopa yli 50 vuotta.

Lähde: Oulun Vesi

Lue lisää 13.06.2018 Kalevasta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Paljonko säästö on, jos vaihtoehtona on putkien vaihto perinteisesti? Nämä kardiologiset korjaukset ovat nykyään suosittuja, mutta onko ne vain muoti-ilmiöitä piilottaa ongelmat tuleville sukupolville. Putken korroosiota ei pysäytetä sukittamalla, vaan se jopa kiihtyy, vuosien päästä linjasta ei ole jäljellä muuta kuin tuo sukitus.

ps. Näihin hyviin juttuhin kaipaisi tieto kustannusvaikutuksista, koska onhan ne joku laskenut ja tiedossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole missään kestänyt 50 vuotta. Olisi syytä olla faktat oikein jos mainostaa noin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei olla mainostettu noin. Kerrottiin , että voi kestää JOPA 50 vuotta. Toisekseen, miten tällaista olisi voinut missään kestääkään 50 vuotta, koska tämä menetelmä on tullut käyttöön vasta tämän vuosikymmenen aikana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miepä luen kunnolla. Aivan selvästi väitetään perättömiä asiasta josta ei ole kokemuksia. Tuulesta temmattuja lukuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sukituksessa käytettävät muovihartsit ovat erittäin allergisoivia. Yksikin ihokosketus saattaa aiheuttaa allergian. Kun allergia iskee, diagnoosi on ammattitauti ja työt loppuvat siihen. Ei käy kateeksi ollenkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samassa kaivannossa oleva vanha vesijohto jää uusimatta.Ei sukituksessa revitä tietä auki vaan uusi muovisukka sujutetaan vanhan viemärin sisään maan alla.Työ tapahtuu viemärikaivosta käsin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiva että tästä laajasta remontista on asiallisesti tiedotettu alueen asukkaita kaupungin taholta (ei ole)
Kiva että Lahnatie päällystettiin pari vuotta sitten että saadaan repiä päällyste nyt pois
Kiva että Lahnatien kaikki puut kaadettiin ja jätettiin oksakasat tien varteen mätänemään
Kiva että rekkaralli, kaivinkonetyöt ja junttaus kestää aamuneljästä iltakymmeneen
Kiva että kaikki kaupungille asiasta annettu palaute on jätetty julkaisematta ja kommentoimatta
Hyvä Oulu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä oikein aukea ulkopuoliselle viestisi, mutta sukituksessa ei ainakaan revitä mitään päällysteitä pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Teiden repiminen tarkoittaa, että ne tehtiin perinteisesti, sillä sukittamalla vältytään juuri teiden repimiseltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo sukitus on vaan tekohengitystä ja väistämättömän välttelyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

50 vuoden kesto voidaan tietää kun sukituksesta on ollut tieto vasta muutamia vuosia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensimmäiset sukat Suomessa on asennettu 70 luvun lopussa Helsinkiin, ja vieläkin on käytössä. Ei siis vielä 50 vuotta vanhaa, mutta kohta kuitenkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lounaistuuli on vaarallisen voimakasta huomenna, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta huomenna, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta huomenna, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta huomenna, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa voi sataa yöllä rankasti, yli 20 mm tunnissa. Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

302 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Toisinaan sitä on vaikea uskoa lajitovereidensa ajattelukyvyn olemassaoloon. Siitä on kammottavan vähän merkkejä maailma... Lue lisää...
aery

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

21.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image