Oulussa on vietetty tällä viikolla Pride-viikkoa, joka huipentui tänään pidettyyn kulkueeseen. Kulkue lähti Rotuaarilta kello 13.
Paikalla olevan Kalevan toimittajan Antti Ervastin mukaan Rotuaarille kerääntyi runsaasti ihmisiä kulkuetta varten ja aukio täyttyi nopeasti värikkäästi pukeutuneista ihmisistä.
Poliisin mukaan kulkueessa oli mukana 1000–1200 henkilöä. Poliisi kertoo, että tapahtuma sujui rauhallisesti ilman häiriöitä. Poliiseja olikin paikalla runsaasti turvaamassa kulkueen matkaa.
Kulkueen matkan varrella seisoi Ervastin mukaan kaksi henkilöä pitelemässä Pohjoismaisen Vastarintaliikeen lippua. He saivat osakseen pilkallisia huomionosoituksia kulkueelta.
Oulun Pride-kulkue lähti liikkeelle kello 13.00 Rotuaarilta ja eteni Kauppurienkatua pitkin torin ja Linnasaaren kautta kohti Åströminpuistoa.
Kulkueen vuoksi joukkoliikenteen pääväylä Torikadulla sekä Aleksanterinkatu ja Rantakatu olivat iltapäivänä suljettuna liikenteeltä Kauppurienkadun risteyksistä. Lisäksi Rantakatu välillä Kauppurienkatu-Kaarlenväylä oli kulkueen ajan suljettu liikenteeltä.
Katso kuvia Oulun Pride-kulkueesta.