Oulun vankilasta maanantaina karanneen Pekka Luukkosen pako jatkuu edelleen.
Maanantaina iltapäivällä aloitetut etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta.
Poliisin mukaan tapauksesta ei ole tullut yhtään yleisövihjettä tiistaina.
Poliisi pitää mahdollisena, että karkuri on matkalla kohti Kuusamoa, mistä Luukkonen on kotoisin. Mahdollisesta apurista tai kuskista poliisilla ei ole tietoa.
Samanaikaisesti Luukkosta on etsitty myös Oulun vankilan lähimaastosta.
Luukkosesta on tehty etsintäkuulutus. Vankikarkuri on tuomittu murhasta elinkautiseen vankeuteen. Hän pakeni vankilan aidan yli maanantaina kello 13.15.
Laskeutui hälytysvaijeria pitkin
Ennen pakoaan Luukkonen työskenteli vankilan lastausalueella tavaran vastaanotossa, jota hän on tehnyt pitkään.
Oulun vankilan apulaisjohtaja Tapio Iinatti kertoo, että muurin rakenteet lastausalueella mahdollistivat kiipeämisen muurin päälle. Luukkonen ei hypännyt neljän metrin korkuiselta muurilta alas, vaan hän laskeutui hälytysvaijeria pitkin.
Muurien ulkopuolella ei ole vartijoita, vaan alue on kameravalvonnassa.
Rikosseuraamuslaitos selvittää paraikaa pakotilanteen yksityiskohtia. Tällä hetkellä lastausalueella ei työskentele vankeja.
Pakohetkellä hänellä oli yllään harmaaa T-paita ja harmaat vankihousuihin, joissa on punainen raita.
Normaalivartaloinen Luukkonen on 172 cm pitkä, painaa 75 kiloa. Hänellä on tummat, lyhyet hiukset.
Oulun vankilan apulaisjohtaja Iinatin mukaan Luukkonen on käyttäytynyt erittäin mallikkaasti, eikä hänen aiempi käytöksensä antanut mitään viitteitä pakosuunnitelmista.