Poh­jois-Poh­jan­maan Ko­koo­mus: Kun­nan­val­tuus­to­ja ei saa pai­sut­taa liikaa

Kokoomuspiiri toivoo, etteivät valtuustot lähde kasvattamaan itse itseään.

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus haluaa pitää kunnanvaltuustot lain mukaisessa minimikoossa.

Aiemmin tänä vuonna muuttunut kuntalaki määrää vain valtuuston minimikoon kunnan väkiluvun perusteella. Kokoomuspiiri toivoo, etteivät  valtuustot lähde kasvattamaan itse itseään.

"Monilla kuntapäättäjillä voi tulla kiusaus lähteä esittämään valtuustonsa koon paisuttamista vaalimatematiikkaa tutkailtuaan. Oman valta-aseman pönkittäminen ei kuitenkaan saa ajaa kuntalaisten edun tai joustavan päätöksenteon edelle", kokoomuspiirin puheenjohtaja Tomi Kaismo sanoo kannanotossa.

Piirihallituksen mukaan kuntien hallintoa tulee määrätietoisesti kehittää yhä ketterämpään ja avoimempaan suuntaan hyödyntämällä uusia teknologioita ja toimintatapoja. Myös esimerkiksi sote-uudistus siirtää paljon tehtäviä pois kunnilta.

"Ei ole tarkoituksenmukaista tai taloudellisesti fiksua pitää valtuustojen kokoa keinotekoisesti suurina. Kuntien varat on suunnattava palveluihin, ei ylenmääräisen luottamushenkilöorganisaation kuluihin", Kaismo sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä