Keskiviikkoaamuna Pohjantiellä tapahtunut viiden auton kolari johtui henkilöauton kuljettajan liian suuresta tilannenopeudesta.
Poliisin mukaan etelän suuntaan ajanut nuori mieskuljettaja ei ollut saanut pysäytettyä autoaan ennen hitaasti edennyttä ajoneuvojonoa, vaan rysäytti edellä kulkeneisiin kahteen autoon. Ne puolestaan törmäsivät edellään kulkeneisiin autoihin. Yhteensä kolarissa oli osallisena viisi autoa.
Kaksi henkilöä loukkaantui lievästi ja heidät toimitettiin ambulanssilla sairaalan tarkastettavaksi.
Onnettomuus tapahtui Kuusamontien rampin läheisyydessä hieman ennen kello kahdeksaa.
Samanaikaisesti tapahtui kahden henkilöauton kolari hieman pohjoisempana pohjoisen suuntaan kulkeneiden kaistalla. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa.
Poliisin mukaan ajokeli tapahtumapaikalla oli normaali.
Pohjantien liikenne jumiutui pahoin noin tunnin ajaksi. Liikenne palautui normaaliksi kello yhdeksän aikaan.
Poliisi muistuttaa ruuhkassa autoilevia pitämään ajonopeudet sopivina, etäisyydet riittävinä ja keskittymään ajamiseen.