Oulu

Mainos

Pesti-päivät järjestetään ensi viikolla, mukana ennätysmäärä yrityksiä ja yhteisöjä

Pesti-päivä on yksi tärkeimmistä tekniikan alan opiskelijoiden rekrytointitilaisuuksista Pohjois-Suomessa. KUVA: Oinas Sara
Oulu 16.1.2018 14:36
Kaleva

Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella 25. tammikuuta järjestettävässä Pesti 2018 -kontaktitapahtumassa on mahdollista tutustua yli 90 yrityksen ja yhteisön toimintaan ja rekrytointitarpeisiin.

Yksi tärkeimmistä tekniikan alan opiskelijoiden rekrytointitilaisuuksista Pohjois-Suomessa järjestetään jo 29. kerran.

Yritykset rekrytoivat selvästi aiempia vuosia innokkaammin uusia osaajia parantuneen taloustilanteen myötä ja tilaisuudet kontaktien järjestämiseen koetaan nyt tärkeinä.

Tapahtumassa on mukana runsaasti ICT-alan yrityksiä, mutta myös muut tekniikan toimialat ovat hyvin edustettuina: muun muassa elektroniikka-, metalli-, kemian-, kaivos-, energia-, rakennus- ja metsäteollisuus. Merkittävä osa yrityksistä toimii Pohjois-Suomessa. Myös Oulun seudulla toimivia kaupan ja talouden alan yrityksiä on mukana.

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston osastolla on mahdollista tutustua muun muassa Pohjois-Ruotsin ja Norjan rekrytointitarpeisiin. Nordic Jobs Worldwide’n osastolla etsitään pohjoismaisia osaajia kaikkialle maailmaan.

Turun seudun ja Rauman yhteisellä messuosastolla markkinoidaan alueen kesäteekkarikampanjaa ja houkutellaan tekniikan alojen opiskelijoita paikallisiin teknologia- ja rakennusalan yrityksiin. Osaajia etsitään myös Kainuun ja Ylä-Savon seuduille näitä alueita edustavilla messuosastoilla.

Telluksessa Linnanmaan kampuksella voi Pesti-päivänä tavata startup-yritysten edustajia ja tutustua yrittäjyystoimintaan. Telluksen menossa mukana ovat myös BusinessOulu ja Business Kitchen.

Päivän aikana on mahdollista vierailla kymmenillä Linnanmaan kampuksen väylän varrelle levittäytyvillä messuosastoilla ja keskustella rekrytoinnin asiantuntijoiden kanssa, verkostoitua sekä hankkia hyödyllisiä vinkkejä oman uran suunnitteluun ja käytännön ohjeita työnhaun tueksi.

Työnantajilla on mahdollisuus tavata kampuksella yliopiston kaikkien alojen opiskelijoita ja tapahtuma tarjoaa heille erinomaiset puitteet markkinoida yritystään hyvänä työpaikkana uusille osaajille.

Telluksen Stagella tarjotaan lyhyitä tietoiskuja, joissa esitellään yritysten toimintaa ja uramahdollisuuksia. Tapahtumaan osallistuvat yritykset kertovat nettisivuillamme rekrytointitarpeistaan. Pesti-yritystietokanta on kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä tapahtuman verkkosivuilla.

Messualue on vapaa pääsy torstaina kello 9.00-15.00. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Oulun yliopiston tekniikan koulutusala ja sen opiskelijat sekä Teekkarilupi Oy.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Saakohan tuonne tulla plusviiskymppinen, parempaa työpaikkaa etsivä akateemisen tutkinnon omaava työntekijä? Meinaan kun on parasta ennen-päiväys mennyt jo ohi iän suhteen...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kerroppa firma niin laitan minäkin hakemuksen, vai halutaanko vain työpaikan vaihtajia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vapaasti vaan! Monet yritykset hakevat kokeneita osaajia sekä ikähän nyt on vain numero. Oppiminen on elinikäistä. Start up -alueella kannattaa myös käydä sieltä voi varmasti löytää myös kiinnostavia yrityksiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

163 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Täysin Juhan taitavaa propagandaa. Tähän lukuun on laskettu esim. ne tuhannet, jotka ovat muutaman tunnin tai yhden tunn... Lue lisää...
valetta taöysin

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image