Tansanialaisia perunanviljelyn ammattilaisia koulutetaan Oulussa.
Oulun seudun ammattikorkeakoulun tekniikan yksikkö sekä MTT:n Oulun yksikkö ovat mukana valtakunnallisessa ja kansainvälisessä siemenperunahankkeessa, jonka tarkoituksena on parantaa tansianialaisten perunanviljelijöiden toimeentuloa sekä parantaa perunasadon laatua ja määrää.
”Tilanne Tansaniassa on puutteellinen, sillä siellä ei ole vastaavaa tuotantoteknologiaa tai osaamista sen käyttöön kuten Suomessa”, vanhempi tutkija Elina Virtanen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukselta (MTT) sanoo.
Kolmivuotisen kehitysyhteistyön aikana koulutetaan neljätoista tansanialaista, jotka työskentelevät kotimaassaan perunantuotantoon sekä siemenperunan tutkimukseen liittyvissä tehtävissä.