Oululainen sijoitusyhtiö Partnera Oy sijoittaa 10-15 miljoonaa euroa suureen logistiikkakeskukseen, joka rakennetaan Oulun satamaan.
Oulun Satama Oy ja Partnera ovat tehneet pinta-alaltaan 10 000-15 000 neliömetrin suuruisen keskuksen rakentamisesta aiesopimuksen .
Oritkariin tulevan keskuksen rakennustyöt alkavat suunnitelmien mukaan tänä vuonna ja valmistuvat vuonna 2019.
Partneran toimitusjohtajan Jari Pirkolan mukaan lopullinen investointipäätös tehdään loppukeväästä.
Kiinteistön rakennuttaa ja omistaa perustettava kiinteistöyhtiö, jonka omistaa kokonaan Partnera. Logistiikkakeskuksen käytännön toiminnasta vastaa perustettava operaattoriyhtiö, jonka omistavat Partnera, Oulun satama ja myöhemmin valittava logistiikkayhtiö.
Pirkolan mukaan osallistuminen logistiikkakeskushankkeeseen sopii erinomaisesti Partneran strategiaan. Yhtiö sijoittaa yrityksiin ja infrastruktuurihankkeisiin, jotka sijoittuvat julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnalle.