Paperittomien maahanmuuttajien klinikka on saanut osakseen myös kritiikkiä Oulussa.
Diakoniajohtaja Hannu Rahikainen kertoo, että klinikkaa vastustavia julisteita on löytynyt eri puolilta kaupunkia.
”Olemme olleet turhankin sinisilmäisiä ja ajatelleet, ettei kukaan voi vastustaa tällaista toimintaa, jossa ainoastaan pyritään auttamaan”, Rahikainen sanoo.
Kesäkuun alussa avatun klinikan tarkkaa sijaintia tai puhelinnumeroa ei kerrota turvallisuussyistä julkisesti. Vain se on ilmoitettu, että klinikka sijaitsee Oulun diakonissalaitoksen tiloissa keskustassa.
”Sekään tarkkuus ei ollut ehkä viisasta, sillä myös Oulussa näyttää olevan järjestäytynyttä, ulkomaalaisvihamielistä toimintaa”, Rahikainen jatkaa.
Myöskään henkilökunnan nimiä ei ainakaan tässä vaiheessa kerrota.
Neljä lääkäriä, kaksi hoitajaa ja yksi juristi tarjoavat klinikassa palveluja ilman oleskelulupaa maassa eläville ihmisille. He eivät saa työstä palkkaa, vaan he toimivat vapaaehtoispohjalta.
Toiminnasta vastaa Oulun diakonissalaitos. Palvelu on asiakkaille maksutonta.
Klinikassa ei ole käynyt vielä yhtään asiakasta. Kynnys tulla on aluksi korkea.
”Toivomme, että asiakkaat voisivat luottaa meihin. Velvollisuutemme on auttaa ihmisiä, jotka muuten jäisivät ilman apua”, Rahikainen lisää.
Hän vakuuttaa, ettei klinikan palvelujen käyttö vaaranna paperittomien oleskelua Suomessa. ”Olemme sopineet poliisin kanssa, ettei poliisi häiritse toimintaamme.”

Kommentit
Onnistuiskohan itselläkin "poliisin kanssa sopiminen". Esim. ettei "häirittäisi" vaikka ajaisin maantiellä 140 km/h että pääsis nopeempaa perille.
Terveyskeskuslääkärin käyntimaksu 13,80 € peritään kolmelta ensimmäiseltä käyntikerralta kalenterivuodessa.
Miksi käytetään ilmaisua "maahanmuuttaja" kun kyse on laittomista yhteiskunnan ulkopuolella pysyttelevistä kiertolaisista jotka haluavat vain repiä, ei rakentaa? Oikea maahanmuuttaja saa kyllä suomalaisen yhteiskunnan palveluita kun toimii sen ehdoilla.
Pyritään auttamaan? Auttakaa sitten niitä jotka oikeasti apua tarvitsee. Onko tavallisen oululaisen hätä liian lähellä vai laput silmillä?
Osa meidän maan kansalaisista on täysiä rikollisia, kun haluavat auttaa paperittomia ihmisiä, jotka tosiaankin ovat rikollisia, koska jos ei saa oikeutta asua maassamme on laiton ihminen ja pistettävä lähteen. Turha täällä on hurskastella, jos tällaista toimintaa pitää hyvänä ja oikeutettuna. Kattokaapa peiliin. Kotiin lukittuna joutuu olemaan, kun on kaikenlaista porukkaa pitkin kaupunkia.
Tästä syntyy vähitellen harmaa rinnakkaistalous. Pian on Suomi ihan amerikan malliin täynnä halpaa laitonta riistotyövoimaa jota nuo rikkaat lääkärit ja lakimiehet palkkaavat töihin hanttihommiin siivoajiksi ja puutarhureiksi minimipalkan alle. Veronmaksun voi unohtaa ja yhteiskuntaturvallisuuden saman tien.
Kun yhdelle kumarrat, toiselle pyllistät. Mitä me tavalliset oululaiset olemme tehneet ansaitaksemme tämän pyllistyksen? Onko meillä asiat teidän mielestä jo "liiankin hyvin"? Eikö me olla tavallisine vaivoinemme tarpeeksi erikoisia että joku pitäisi meistäkin huolen?
Jaahah, että tällainen on nyt sitten muotia. Oisiko ensin kannattanut kuitenkin tarkistaa että palvelulle on varmasti kysyntää? Ja tarkistaa että olisiko vastaavalle palvelulle tarvetta myös toisissa tavallisemmissa kohderyhmissä. Nyt on menty väärässä järjestyksessä idealismin ajamana ja koko juttu vaikuttaa aivan naurettavalta - vastustusta on mutta ei yhtään asiakasta.
Ja kun kävijöitä ei tunnu olevan, arvoisat hyväntekijät voivat varmaan samalal vaivalla hoitaa ilmaiseksi vapaaehtoispohjalta myös ihan tavallisia oululaisia siinä sivussa. Vai onko se liian arkista ja haisevaa josta ei saa tarpeeksi glooriaa?
Hieno juttu että meille köyhille oululaisille työttömille ja eläkeläisille on viimeinkin saatu maksuton terveydenhoito.
Kai niiltä edes peritään terveyskeskusmaksun verran kuluja? Taas jotkut on tasa-arvoisemopia kuin me tavalliset suomalaiset.
Laiton oleskelu aiheuttaa vain lisää ihmiskauppaa ja riistoa. Jos paperittomilla on asiat huonosti, he voivat hakea oleskelulupaa joka myönnetään jos asiaa on. Jos heillä ei ole perusteita oleskelulle tai jaopa rikostausta, poistettakoon maasta sinne mistä ovat tulleet. Suomessa oletetaan että kaikki noudattavat sääntöjä.
antakeemullekki ilmasesti nii saan ostaa liidelin maksalaatikon ja jonottaa vain 45 min tuiran liiterissä kun ruskettuneet ostaa a4 :lla joka päivä 2kärryä per suvun henkilö .onko ihme että kevyttä ketutusta aistitaan...
Hyvä että hoitoa on saatavilla, mutta suomalaiset ansaitsevat samanlaisen palvelun - ilmaisen, joka on jo veroilla maksettu.
euroopan lakien mukaan heillä on oikeus ilmaiseen hoitoon..piste
Jos nyt vielä varhennetun eläkkeen jotenkin sais järjestettyä, niin olisi joillakin asiat hyvin.
Kuulkaapa jotak tätä vastutatte "Jokainen ihminen on laulun arvoinen". Kuka se voisi heittää ensimmäisen kiven. Hienoa hommaa...Joka tätä vastustaa vastustaa inhimillisyyttä.. Näin se on.
Oulussa vastustetaan kaikkea, mutta on täällä kyllä sydämettömiä ihmisiäkin. Kommentit ovat kauheaa luettavaa!
Minulla olisi iso kasa jo parantuneen sairauteni hoitoon käytettyä väliineistöä. Välineet ovat avaamattomia sillä sairauteni parani odotetua nopeammin ja tavaraa jäi käyttämättä runsaasti. Haluaisin lahjoittaa hoitovälineet paperittomien klinikalle, sillä koen että ne menisivät oikeaan osoitteeseen ja todelliseen tarpeeseen. Voinko viedä tarvikkeet vain diakonissalaitokselle josta he toimittavat tarvikkeet oikeaan osoitteeseen?
kuka oikeahenkinen ihminen on ilman lupaa meijän maassa muu kuin rikollinen ilman papereita? tämä on totuus, jota ei etes lehti julkaise. kukaan lääkäri ei tee töitä ilmaiseksi, ensin ilmatteeksi ja sitten kansa maksaa, siis suomalaiset.