Pak­ka­nen jää­dyt­tää ve­si­joh­to­ja

Pakkanen on jo aiheuttanut vesijohtojen jäätymistä. Oulun Vesi ja Lämpö Oy:n huoltopäällikkö Jari Jomppanen kertoo, että viikon aikana on sulateltu muutamia kymmeniä jäätyneitä putkia. Suurin osa jäätyneistä putkista on ollut rakennusten sisällä.

-
Kuva: Maikkola Tapio

Pakkanen on jo aiheuttanut vesijohtojen jäätymistä. Oulun Vesi ja Lämpö Oy:n huoltopäällikkö Jari Jomppanen kertoo, että viikon aikana on sulateltu muutamia kymmeniä jäätyneitä putkia. Suurin osa jäätyneistä putkista on ollut rakennusten sisällä.

"Sulatuksia on tehty, mutta olemme tilanteen herrana", Jomppanen toteaa.

Oulun Veden verkostopäällikkö Tero Kilpeläinen puolestaan kertoo, että heillä ei ole ollut vielä runkovesijohtojen jäätymisestä aiheutuvia ongelmia.

Kilpeläisen mukaan putket ovat syvällä maan sisällä hyvin suojassa, eivätkä näin ollen pääse normaalina talvena jäätymään. Kiinteistöjen tonttivesijohdot ovat yleensä runkovesijohtoja alttiimpia jäätymiselle, sillä veden virtaus putkissa on vähäistä ja johdot on paikoin asennettu lähemmäksi maan pintaa.

Myöskään Oulun Veden ja Lämmön ei ole tarvinnut sulatella maassa olevia vesijohtoja.

Pitkä pakkasjakso lisää putkirikkoja sekä niiden riskiä. Oulun Vesi ja Lämpö Oy on varautunut työntäyteiseen viikonloppuun. Huoltomiehet tekevät tarvittaessa töitä myös työaikojen ulkopuolella, ja lisäapua on puhelinsoiton päässä.

"Nopeus on nyt valttia. Kun putket jäätyvät, ne täytyy sulattaa heti ennen kuin ne ehtivät haljeta", Jomppanen kertoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä