Viime viikolla Hailuodon kunnanvaltuustossa tehty päätös sillan rakentamista saareen puhuttaa Kaleva.fi:ssä.
Pohjoisen Ääni -blogissa omat näkemyksensä puolesta ja vastaan esittävät keskustan ex-ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa ja vihreiden oululainen kansanedustaja Erkki Pulliainen.
Isohookana-Asunmaa toivoo kirjoituksessaan hailuotolaisia onnistavan viimein. Isohookana-Asunmaa kertaa 1980-luvulla sillan rakentamisesta käytyä tiukkaa kädenvääntöä, joka lopulta tyssäsi silloisen ympäristöministeri Matti Ahteen vetoomukseen luontoarvojen suojelemiseksi.
"Niihin on helppo vedota, mutta on muistettava, että luontoa ei voi säilöä. Se muuttuu koko ajan", Isohookana-Asunmaa kirjoittaa.
Isohookana-Asunmaa pelkää, että myös nyt luontoarvot menevät sillan pitkällä aikavälillä tuomien säästöjen edelle.
Pulliainen kritisoi omassa kirjoituksessaan Isohookana-Asunmaan luontoarvojen sivuuttamista.
"Hän ei näe saaren herkässä luonnossa ja siihen omaleimaisesti mukautuneessa agraarikulttuurimiljöössä mitään maininnan arvoista suojeltavaa."
Pulliainen puolustaa myös Ahteen aikanaan tekemää ratkaisua.
"Päinvastoin kuin ex-kulttuuriministeri annan erittäin suuren arvon Matti Ahteelle hänen työstään maamme ensimmäisenä ympäristöministerinä. Hänellä oli uskallusta vaikuttaa, ja se näkyy vieläkin. Isohookana-Asunmaan oma puolue ilmoitti jo keväällä 2007 tavoitteeksi ympäristöministeriön lakkauttamisen. Näin olisi ehkä käynytkin, jos vaalitulos vuosi sitten olisi suosinut keskustaa."
Sillan rakentamista käsitellään myös tulevan sunnuntain Kalevan Sunnuntai-liitteessä, jossa Hailuodossa asuva saksalainen taiteilija Antye Greie kertoo pelkäävänsä saaren tunnelman katoavan.
Tuhoaako silta mielestäsi koko saaren? Kerro oma mielipiteesi täällä.

Kommentit
Te sillan vastustajat vetoatte luontoarvoihin, mutta mitä sanotte niille mökkiläisille jotka ajavat satoja kilometrejä mökeillensä joka viikonloppu ,onko mökkinne tuhonneet paikalliset luontoarvot vai mitä sieltä mökiltä haetaan. Ei rikollisuus vaadi siltaa kyllä sinne Hailuotoon nytkin pääsee jos niitä pelkäätte kiertäkää tuo seutu, mutta luulisin että sillan myötä luotoon rakennetaan Oululaisille uusi merinäköalalla oleva asumalähiö se ehkä suurin uhka Hailuodolle ja sen luonnolle sillan myötä
Silta on hyvä ratkaisu.Elämyksiä saaresta löytyy monia . Parhaimpina vuosina saaren väkiluku on ollut yli 2000! Oulussa työssäkäyvä henkilö tai Hailuodossa työssäkäyvä oululainen haluavat myös aikaa perheelleen ja harrastuksilleen,tätä lauttaliikenne karsii. Jäätien aikaan harrastuksiin jää enemmän aikaa!
pengertie vaan ei mitään siltää
Alkuperäisasukkailla päätäntävalta,piraatit tyytyköön päätökseen.Nimi ei oikeuta kaatamaan enenmistönpäätöstä..Tietämyöten valittajjien on helppo poistua saarelta.
Haukiputaan liityttyä Ouluun alkoi pitäjässä maaninen kunnallinen rakentaminen. Hailuodossa hoksattiin sama ja laitetaan Oululaiset maksamaan iso osa lystistä!
Tämä siltakeskustelu on kuin Suomenvaltion ja Kreikan juupas-eipäs keskustelua ja rahaa palaa niin että savau haisee tänne kauas.Tehtiinhän Vaasassa Raippaluotoonkin silta ja silti se on pysynyt saarena.
ei koskaan siltaa... menee se viehätys kun ei koskaan voi ola varma pääseekö yli jos on ruuhkaa paljon :) sillan myötä tulee rikollisuus ja kaikki muutkin kauheudet luotolaisten haitolle...
Voisiko joku laskea paljonko Hailuoto menettäisi tuista, jos se saa kiinteän liikenneyhteyden.
Siltayhteys tuo matkailijoita saareen. On se kumma, että sillan vastustajille ei kelpaa Hailuodon kunnan talouden vahvistuminen.
Alakaa kato ne vanahat "jarrut" jo ollen jo liian vanhoja niin näin voidaan ottaa tääkin asia uudelleen esille..=sukupolven vaihdos...Siis antakaa meidän olla...Ei se maailmaa pelasta....prklll..
"Hailuodon ainutlaatuisuus katoaa kun silta rakennetaan" Minä en ymmärrä, olen luulut että Hailuodon aimutlaituisuus perustuu sen upeaan luontoon ja mahtaviin ihmisiin.
Vatustajille: kun silta valmistuu niin pysähtykää siihen sillan kupeeseen ensin 20 minuutiksi enne ylittämistä, saatte saman ainutlaatuisen tunnelman kuin ennenkun.
:)
Silta ei valmistu koskaan - ainut silta minkä olette saaneet on MERISILTA piste.
Nyt krakkarit loutoon juhlimaan vaikka teltta kansana omineen eväineeneen kuten 70 luvulla.
Laitetaan vihreät soutamaan niin saadaan ekolookinen kulkuyhteys, joskin ei ihan päästötön. Pitäs tämäkin asia ratkasta järjellä eikä vihreillä.
Ihan turha hanke rakentaa silta hailuotoon vain muutaman asukkaan tähden . Hailuoto on harvinais laatuinen saari maassamme ja se pitää suojella sellaisenaan tuleville polville . Silta aiheuttaisi hailuodon raiskaamisen ja kaiken luonnollisen ja perinteisen tuhoamisen .
Sillan myötä mahtaa tulla todella arvokas lintukosteikko koko hailuodon itä- ja sillan eteläpuolelle jäävään "lahteen", ainakin pikkuhiljaa maan nousun myötä, Pongareita mahtaa vaan pelottaa, että sitten kaikki ei ole nähtävissä virkkulan lintutornista, hei haloo se torni kaatui jo.
Jos lossi työntekijät joutuu kortistoon niin se aiheuttaa valtiolle n. 400000 euron vuosi kustannukset. Myös muut ulkopuoliset korjaajat ja telakka työntekijät menettävät työnsä ja me maksamme heille kotona makaamisesta. Lossin vuosikustannukset saatais edulliseksi, kun lossi uusittaisiin, niin saatais taloudellisemmat koneet. Ja tossakin 4.2 millin vuosikustannuksissa on parinvuoden takainen lautta vahingot mukana mikä nosti vuosikustannukset pilviin - toikin vahinko suma tapahtui muistaakseni viikon sisällä toisistaan ja se oli ensikertainen lauttan historiassa. Eli vuosikustannukset ovat alle 4 miljoona hyvinkin. Vanhan lossin huollon tarve on isompi kuin uuden lossin.Eli älkää pistäkö tollasia harhaan johtavia lukuja ihmisiä hämäämään.
Raippaluodon silta v 1997 makso 25 mil ja nyt luotoon sais 2 sellasta siltaa + 6.2 km bengertien hintaan 60 mil? Eli sillat yhteensä 50 mil ja benger 10 mil....Eipä oo hinnat nousseet 15 vuodessa - miksi kaikki muu on kallistunut muttei hailuotoon tehtävä silta/bengertie? Meitä kusetetaan selevästi.
Tytti se tykkää tuhota luontoa. Sillan nimeksi tulis varmaan Tytin Silta, siksi se sitä haluaakin.
Luotolaiset on outoo kansaa - kun saavat ilmaisen lossi kyydin niin valittavat - haluavat siis maksaa itse bensaasta!