Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on saamassa terveydenhuollon tietojärjestelmätutkimuksen professuurin. Tavoitteena on, että osa-aikaiseen virkaan valittu professori aloittaisi työt maaliskuun alusta 2013.
Professorin tehtäviin kuuluvat alan tutkimustyön jatkaminen ja terveydenhuollon tietojärjestelmien tutkimuksen käynnistäminen. Viran rahoittajina olisivat Oulun kaupunki, yliopisto ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.
Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Kari Majamaa arvioi professuurilla olevan suuri merkitys alan kehitys- ja tutkimustyössä tulevina vuosina.
Majamaan mukaan Nokian irtisanomiset ovat vauhdittaneet professuurin hankkimista Ouluun.
”Terveydenhuollon teknologialle avautuvat varsin lupaavat ja isot näkymät. Hankkeelle on suuri tilaus juuri täällä. Nokialta vapautuu idearikkaita ja pystyviä ihmisiä ajattelemaan näitäkin asioita”, Majamaa sanoo.
Oulun kaupunginhallitus käsittelee professuurin rahoitusta maanantain kokouksessa. Sen osuus osa-aikaisesta professuurista olisi 31 500 euroa vuodessa.
Kaupungin mukaan lähteminen merkitsee sitä, että rahoituksesta kolmannes on hankittu, toisesta kolmanneksesta huolehtii yliopisto.
Kolmannen rahoittajan, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, pakeille lähdetään mahdollisimman pian.