Oulun yli­opis­toon tut­ki­ja­kou­lu

Oulun yliopistoon muodostetaan uusi tutkijakoulu, josta odotetaan sen uutta kansainvälistä kilpailuvalttia. Rehtori Lauri Lajusen mukaan Oulu on ensimmäisten joukossa, joka tämän pystyy tekemään. "Kaikki yliopistot ovat varmaan tutkijakoulua pystyttämässä, mutta meillä se ei ole pelkästään paperilla, vaan lähtee toimimaan."

Oulun yliopistoon perustetttiin varainhankinnan valtuuskunta. Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen esitteli joulukuussa julkistamistilaisuuden vieraille laattaa, joka sisältää yksityishenkilönä lahjoituksen tehneiden nimet.
Oulun yliopistoon perustetttiin varainhankinnan valtuuskunta. Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen esitteli joulukuussa julkistamistilaisuuden vieraille laattaa, joka sisältää yksityishenkilönä lahjoituksen tehneiden nimet.
Kuva: Leinonen Jukka

Oulun yliopistoon muodostetaan uusi tutkijakoulu, josta odotetaan sen uutta kansainvälistä kilpailuvalttia. Rehtori Lauri Lajusen mukaan Oulu on ensimmäisten joukossa, joka tämän pystyy tekemään. "Kaikki yliopistot ovat varmaan tutkijakoulua pystyttämässä, mutta meillä se ei ole pelkästään paperilla, vaan lähtee toimimaan ja saadaan hyvin äkkiä pystyyn."

Oulun tutkijakoulun ainutlaatuisuutta sotkee sekava terminologia, sillä jo nyt monissa yliopistoissa on tutkijakouluja. Ne ovat Lajusen mukaan kuitenkin tohtorikouluja. "Tässä uutta on se, että yliopistoon perustetaan oma tutkijakoulu (Graduate School), johon kootaan kaikki englanninkieliset, kansainväliset maisteriohjelmat ja kaikki erilaiset tohtoriohjelmat samaan strukturoituun ohjelmaan kuten maailmalla on tehty. Tämä on uutta ja toisaalta opetusministeriö kehottaa ja odottaa, että yliopistot tekevät tällaista."

Tutkijakoulun perustaminen liittyy osana Oulun yliopiston tavoitteeseen vahvistaa profiiliaan kansainvälisesti korkeatasoisena tiedeyliopistona. Tiistaina hyväksytyssä strategian tarkistuksessa korostetaan opetuksen tiedelähtöisyyttä ja yhteyttä painopistealueisiin.

Painopistealueina ovat biotieteet ja terveys, infomaatioteknologia, kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutus sekä ympäristö, luonnonvarat ja materiaalit. Kehittämisaloja ovat liiketoiminta ja talous sekä tutkimusperusteinen opettajankoulutus.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä