Oulun van­ki­las­ta ka­ran­nut vanki edel­leen kar­ku­teil­lä

Karkuteillä oleva vanki ei poliisin mukaan ole vaarallinen. Poliisin mukaan karkumatkalla olevat vangit "löytyvät ajallaan".

Vanki karkasi Oulun vankilasta perjantaina.
Vanki karkasi Oulun vankilasta perjantaina.

Oulun vankilasta karkuun päässyt vanki on edelleen karkuteillä.

Vuonna 1977 syntynyt vanki pääsi pakenemaan vankilan puutyöverstaalta perjantaina puoli yhden aikaan päivällä.

Oulun vankilan apulaisjohtaja Tapio Iinatin mukaan vanki ei ole vaarallinen.
”Vanki on ollut useita kertoja itsenäisesti vankilan ulkopuolilla lomilla, ja hän on suorittanut ne moitteettomasti. Arvoimme mukaan hän ei ole vaarallinen”, Iinatti sanoo.

Iinatin mukaan vanki ei ole suunnitellut karkaamistaan etukäteen. ”Tämä päätös näyttää spontaanilta, eikä siihen liity muita henkilöitä”, apulaisjohtaja sanoo.

Karannut vanki on tuomittu muun muassa useista väkivaltarikoksista yhdeksän vuoden vankeuteen, joka oli jo loppusuoralla. Iinatti arvioi, että karkaamispäätökseen vaikuttivat vangin henkilökohtaiset syyt.

”Hänellä on ollut viime aikoina omassa elämässään useita vastoinkäymisiä. Nämä ehkä ovat vaikuttaneet päätökseen”, Iinatti sanoo.

Vangin etsimisvastuu on Oulun poliisilla. Komisario Juha Niemelä Oulun poliisista sanoo, että vankia etsitään muiden toimien ohella.
”Ajan kanssa nämä aina löytyvät”, Niemelä sanoo.

Se, missä kohdin vankilan valvonta on pettänyt, on vielä epäselvää. Karkaustilanne käydään Oulun vankilassa läpi myöhemmin.

Tieto karanneesta vankilasta tuli varsin myöhään, vasta iltapäivällä. Tapio Iinatin mukaan tiedotusvastuu oli siirretty Oulusta

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoon.
”En tiedä tarkasti, mikä viiveeseen vaikutti, mutta jos vanki olisi ollut vaarallinen olisimme tiedottaneet siitä heti”, Iinatti vakuutta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä