Oulu

Mainos

Oulun tilit pankkitermein tyydyttävät - "Ta­lous­ar­vios­sa on paljon dopingia"

Talousjohtaja Jukka Weisell (vasemmalla) ja kaupunginjohtaja Matti Pennanen. Arkistokuva 1.2.2016. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 29.2.2016 21:12
Kari Sankala

Talousjohtaja Jukka Weisell antoi maanantai-iltana Oulun valtuustolle taloustiedonannon, jossa hän kertoi alustavat tiedot viime vuoden tilinpäätöksestä ja tämän vuoden tammikuun tilanteesta.

– Pankkitermein viime vuoden voi sanoa olleen tyydyttävä. Korostan kuitenkin, että kyse on vasta tilinpäätösarviosta, Weisell sanoi.

Weisell kehotti päättäjiä katsomaan lukujen taakse, ettei viime vuodesta tule liian hyvä olo.

– Talousarviossa on paljon dopingia toimintatuotoissa ja rahoituserissä.

– Lisää lainaa otettiin vain 14,5 miljoonaa euroa, mutta se pitää muistaa, että Oulun Energian yhtiöittämisessä tuli suoraan 64 miljoonaa euroa.

Oululaisten lainataakka oli viime vuoden lopussa 651 miljoonaa euroa.

Oulun viime vuoden alustava tilinpäätös näyttää plussaa 5,1 miljoonaa euroa, kun talousarviossa alijäämäksi ennakoitiin noin 34 miljoonaa euroa.

Vuosi 2016 on alkanut suhteellisen lupaavasti.

– Hyvinvointilautakunnan tammikuun menot olivat 45,5 miljoonaa euroa, kun viime vuonna tammikuussa menoja kertyi 49 miljoonaa euroa, Weisell sanoi.

– Sivistys- ja kulttuurilautakunta kulkee suunnilleen viime vuoden tasossa.

Yhdyskuntalautakunnallakin on mennyt ihan hyvin.

– Luonnollisestikaan luvut eivät vielä kerro, millainen vuodesta tulee, kun tarkastelujakso on vasta yksi 12. osa vuodesta.

Lue lisää 01.03.2016 Kalevasta.

MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Oulu velkaantui 9,4m€ lisää vuonna 2015, mikä tarkoittaa 783t€ lisää velkaa joka kuukausi, 180t€ lisää velkaa joka viikko ja 26t€ lisää velkaa joka ikinen päivä. On syytäkin naureskella, kun tietää ettei tätä trendiä kukaan uskalla pysäyttää...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun Energiasta tuli osakeyhtiö niin mistä ilmestyi tuo 63 miljoonaa. Oulun Energia oli aikaisemmin kaupungin liikelaitos ja nyt kaupungin omistama osakeyhtiö niin ottiko kaupunki ikään kuin toisesta taskusta tuon 63 miljoonaa siirtäen ne toiseen taskuun. Koko tuo tilinpäätös tai sen tulos taitaa olla kirjanpidolla kikkailtua tuloa ja oikeasti kaupungin kassa on kuralla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ha Ha haa. Vitsailu on paras tapa hoitaa taloutta. Ihan niinkuin tuo Sipilän "kilpailukyky"-murjaisu tulonsiirrosta tuottavampiin osinkoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivotaan, että yhteiskuntasopimus tuo hallituksen lupaaman 110 000 työpaikkaa ja Ouluunkin se 10 000. Saadaan talous sitten Kiitettäväksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Voi tätä ilon päivää, EU hajoaa.

160 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuret ikäluokat: Paljonko olette valmiita uhraamaan oman elintasonne tähden?

Eduskunnassa säädetään lait, mutta mitä laajempi ihmisjoukko kannattaa ajamaamme asiaa, sitä todennäköisemmin saamme tah... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

25.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 3.8.

Naapurit

28.6.

Fingerpori

28.6.
Mainos

Uutiset osastoittain

Menokalenteri

ti
28.6.
Taide ja kehys Jokelan Ikkunoissa Ella Partanen
Näyttelyt
ti
28.6.
Eläinmuseo
Näyttelyt
ti
28.6.
Taidenäyttely
Näyttelyt
ti
28.6.
Pohjoinen minimalismi
Näyttelyt

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 8-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 370 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut

stats-image