Oulun Narikka Oy ei saa kaupungilta avustusta väistötilojen pystyttämiseen ja rahoittamiseen Oulun kauppahallin remontin ajaksi.
Asiasta päätti Oulun kaupunginhallitus maanantai-iltana.
Kauppahallin peruskorjaus alkaa ensi lokakuussa ja kestää kymmenisen kuukautta ainakin heinäkuuhun 2019.
Narikka Oy oli esittänyt, että se saisi kauppahallin remontin aikaisten väistötilojen toteuttamiseen 529 000 euron avustuksen.
Kaupunginhallitus totesi, että väistötiloista maksettava vuokra on pienempi kuin nykyisistä hallitiloista maksettava vuokra. Kaupunginhallitus katsoi, että tuki olisi kilpailua vääristävä ja se asettaisi muut markkinoilla toimivat yrittäjät eriarvoiseen asemaan.
Hallin yrittäjät ovat huolestuneita tilanteesta. Jaanan puodin Jaana Räisänen miettii, millä tullaan toimeen, jos väistötiloja ei saada,
– Vuosi ilman toimintaa merkitsee sitä, että asiakkaat hakevat leipänsä muualta. Asiakkaatkin jo kyselevät, mistä he löytävät ensi talvena Jaanan puodin?
Vihanneskauppa Tmi Riikka Hyvärin yrittäjä Riikka Isohätälä toivoo, että toimintaa voisi jatkaa talven yli.
– Halu olisi yrittää.