Oulun kes­kus­tan ka­tu­tai­de­teos etsii nuoria te­ki­jöi­tä

Oulun keskustassa on alettu maalata katutaideteosta. Pakkahuoneenkatu koristetaan kesän aikana sadalla kullankeltaisella tähdellä.

-
Kuva: Katumaalausprojekti toteutetaan Pakkahuoneenkadulla.

Oulun keskustassa on alettu maalata katutaideteosta. Pakkahuoneenkatu koristetaan kesän aikana sadalla kullankeltaisella tähdellä.

Työt aloitettiin viime viikolla, ja niitä jatketaan tällä viikolla aina, kun ei sada.

Kyseessä on Walk of future – katu- ja yhteisötaideteos, johon haetaan nyt nuoria tekijöitä.

Katutaideprojektin toteuttavat Osuuskunta Wariasta kuvataiteilija Karoliina Niemelä ja valokuvaaja Pirjo Lempeä. Tämän viikon aikana he maalavat katuun tähtipohjia, joiden sisälle on tarkoitus tulla nuorten maalaamia mustavalkoisia tägejä.

Nuoria maalaajia haetaan muun muassa Facebook-sivustojen avulla, www.facebook.com/wariacoop.

Niemelä kertoo, että ensimmäiset nuoret pääsevät tekemään tägejä tällä viikolla.

"Hirveen hyvin nuoret ovat suhtautuneet", kertoo Heikkilä, joka on jututtanut ohikulkevia nuoria ja innostanut heitä mukaan projektiin.

Suuntana tulevaisuus

Teokseen valitaan mukaan peruskoulunsa päättäneitä nuoria uuden Oulun alueelta.

Osallistujaehdokkailta pyydetään luonnos omasta tägistä sekä muutama sana tulevaisuuden suunnitelmista.

Teoksella halutaan kiinnittää huomiota nuorten tulevaisuuden näkymiin ja voimavaroihin.

Katumaalausprojekti toteutetaan Pakkahuoneenkadun Kirkko- ja Torikatujen välisellä osuudella.

Ilmoita asiavirheestä