Oulun kaupungin kesätyöpaikat on jaettu. Kesätyöpaikkoihin valitut nuoret ovat saaneet tiedon asiasta viimeistään tänään perjantaina.
Oulun kaupunki työllistää tänä kesänä 850 nuorta.
Tieto työpaikasta on voinut tulla jo aiemminkin, sillä kaupungin eri hallintokunnat ilmoittavat valinnoista eri aikaan.
”Hakemusten määrä on niin massiivinen, että niiden läpikäyminen, haastattelut sekä valintojen teko vie aikansa. Paljon aiemmin valinnoista ei voida ilmoittaa”, ohjaaja Outi Söderman-Juvani Byströmin nuorten palveluista sanoo.
Kaupunki ei ilmoita, jos hakija ei ole tullut valituksi mihinkään työtehtävään.
Mikäli kaupungin kesätyöpaikkaa ei ole saanut, ei Söderman-Juvani mukaan ei kannata lannistua. Kesätyöpaikkojen peruutuksia tulee joka vuosi, kun nuoret ovat saaneet työtä jostain muualta.