Vanhuspalvelulain sitova henkilöstömitoitus saa moitteita Oulun kaupungilta. Oulu katsoo, ettei kiinteä hoitajamäärä ole hoidon laadun tae, ellei henkilöstötarvetta suhteuteta vanhusten toimintakykyyn ja avun tarpeeseen.
Vanhuspalvelulain henkilöstömitoituksen nostaminen seitsemään hoitajaan kymmentä vanhusta kohden maksaisi Oulun kaupungille miljoonia euroja. Vielä on epäselvää, mitä hoitajamitoitus tarkalleen pitää sisällään.
Jos mitoitus koskee vain laitoshoitoa, tarvitaan Ouluun 61 uutta hoitajaa, ja se tarkoittaa kaupungille vajaa kolme miljoonaa euron lisäkuluja vuodessa.
Jos mitoitus koskee laitoshoidon lisäksi myös tehostettua ympärivuorokautista hoitoa palvelutaloissa, Oulu tarvitsee 120 uutta hoitajaa, joiden palkkaaminen tulisi maksamaan 6,2 miljoonaa euroa vuodessa. Kustannusarvio sisältää myös uuden Oulun kunnat.
Lakiin sidotun hoitajamitoituksen pelätään vievän resursseja kotihoidolta. Tästä on huolissaan myös vastuualuejohtaja Marja-Leena Kärkkäinen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.
”Lakiin kirjattua mitoitusta valvoo viranomainen, ja kun on olemassa asumismuodot, joista toiselle on määritelty tiettyjä kriteerejä ja toiselle ei, on mahdollista, että resursseja siirtyy kotihoidosta laitoshoitoon. Se olisi huono asia, sillä ihmiset haluavat asua omissa kodeissaan”, Kärkkäinen sanoo.
Lue lisää 29.08.2012 Kalevasta.

Kommentit
Jos kotihoidosta vielä leikataan hoitajia, me viimeisetkin siellä vielä sitkuvat lähdemme jolloin kotihoito loppuu kokonaan. Tämän hetkinen tilanne kotihoidossa on se että 6 tunnin iltavuoron aikana käydään pahimmillaan 20 asiakasta, ensimmäiset vanhukset puetaan yöpaitaan siis n.klo 16.00. jos tuosta 6 tunnista vielä otetaan pois hoitajan lakisääteiset tauot ei työaika riitä millään asiakkaiden hoitoon työajan puitteissa. yhä useampi hoitaja uupuu, jää sairaslomalle ja kaupunki joutuu maksajaksi. ja mikä pahinta ikääntyneet eivät saa arvoistaan hoitoa.
Millä logiikalla Oulun vanhustyön edustajat arvioivat vanhustenhoidon lakiesitystä?! Laitoshoidon henkilöstömitoituksen lakisääteinen minimi on todella tarpeen. Jos se nostaa laitoshoidon kustannuksia elilkkä vuorokausihintaa, laitospaikkoja rakennetaan vähemmän ja haluttu rakennemuutos saadaan aikaan, eli laitospaikkojen vähentäminen ja panostaminen kotihoitoon. Samalla ne laitoshoidon laatu kasvaa ja henkilöstö jaksaa paremmin!!
rahaa syydetään montun kaivuuseen ja kirkkokadun lämmittämiseen konkurssi kuntien haalimiseen.monelle virkamiehelle monoa.
Kotihoitoon tulee panostaa todella rajusti. Ei ole mitään järkeä kerätä kaikkia avun tarvitsevia vanhuksia laitoksiin. Siellä ei tule koskaan saamaan kodinomaista hoitoa. Uskoisin, että jokainen haluaa olla kotonaan niin pitkään kuin se vain on inhimillisesti mahdollista.
Eihän tässä ole kysymys siitä, kumpi on parempi hoitomuoto tai kumpaan sinä haluaisit. Ihan varmasti valtaosa haluaa olla kotonaan niin kauan kuin se on vain mahdollista. Se on myös yhteiskunnalle edullisempi vaihtoehto. Mutta tässä lakiesityksessä puhutaan nimenomaan laitoshoidosta, joka on kuitenkin monelle välttämätön, halusi sitä tai ei. Ja nyt ollaan siis torpedoimassa konkreettista lakiesitystä, jolla lopultakin pyrittäisiin varmistamaan laitoshoidossa olevien vanhusten hoitominimi. Se ei ole kotihoidosta pois, jos päättäjät näin haluavat.
SKP:n Oulun osaston kannanotossa alleviivattiin nimenomaan sitä että kaikenlaisen kotihoidon, kuten omaishoidontuen määrärahariippuvuus pitää poistaa samalla kun laitoshoitoon määrätään inhimillisen hoidon mahdollistava minimi miehitys. Esitämme myös kotihoidon tukeen kunnollista tasokorotusta
Onko laitoshoidon kunniallinen järjestäminen pois kotihoidosta vai ei - se on ihan pelkästään poliitikkojen tahdosta kiinni. Rahaa näyttää riittävän kallioparkkeihin ja jättimäisiin keskityskouluihin mutta ei lähikouluihin, samoista verorahoista näyttää liikenevän ulkomaisten pankkiirien avustamiseenkin - miksei sitten niille vanhuksille jotka ovat tämän maan rakentaneet?
Jos ja kun toivottavasti tulee sdp:n lakiesitys voimaan vanhushoidossa,niin muistakaakin kunnat palkatakkin koulutettuttaja lähihoitajia tai sairaanhoitajia kyseisiin töihin, eikä kouluttamattomia juoppoja työvoimatoimistosta jotka lasketaan mitoitukseen mukaan.Tulevat vain koulutettujen tielle seisoskeleen haavi auki,tälläihän kunnat tekee kun saa halvemmalla kustannuksilla. Ps.kokemusta on.
Oulun kaupunki ajattelee vaan rahan menoa, eikö vanhukset ole oululle kuin pelkkä rahan reikä,autot on vissiin tärkeämpi kuinkahan paljon uppoaa rahaa oulun kaupungilta uuteen parkkihalliin.Muistakaa äänestäjät älkää ainaskaan kokomukselle ääniä antako kaiken pahin suomessa ja myös oulussa.
Menkääpä kaupungin päättäjät muutamaksi vuorokaudeksi kahtomaan tuota hoitajan työtä laitoksiin ja kotihoitoon,luulisi silmät aukeavan kun näätte sen työmäärän mikä siellä on.Kyselkää asukkailta/potilailta asiasta.Nostakaaa se takapuoli tuoleistanne ja menkää paikanpäälle että saatte kuvan siittä mitä se hoitajan työ on.
Koti- ja muu avopalvelu on vanhuksille hyvästä. Palvelun määrä ja laatu saa ja tulee vaihdella tilauksen mukaan. Tukea täytyy olla ja tulla.
Kaikki ei selviä kotona tai palvelukodissa. Silloin on yhteiskunnan tultava kuvaan mukaan ja varmistettava ihmisen turvallinen ilta. Tässä vaiheessa tarvitaan paljon käsiä ja hyvää tahtoa.
Hoitajia on nyt kotona tai muissa töissä yli 20000. Jotta heistä saadaan taas palvelutehtäviin edes osa, tulee hoitohenkilökunnan palkkoja nostaa 1000 euroa kuukaudessa. Näin saadaan myös nuoria hakeutumaan terveydenhuollon alalle
Paremman huomisen puolesta, hyvän lähipalvelun ja kunnioitettavan kunnallisen itsehallinnen puolustustaistoon tarvitaan kaikki 28.10. 2012 kunnallisvaaliuurnille.
Keskittäville voimille, kokoomus, demarit ja vihreät on saatettava tappiokierteeseen tällaisilla vanhuksia pilkkaavalla juonipolitiikalla pelaamisesta kokopäiväisenä vaalityönä valtion- ja veronmaksajain kustannuksella vanhukset unohtaen.
Nykyisin hoidetaan kotona, palvelukodeissa laitoskuntoisia.senhän me tiedämme kaikki jotka työskentelemme vanhusten parissa.Valtiolle vaan kaikki hoito ja hoivatoiminta ja sama mitoitus hoivaan niin eiköhän vanhusten elämä muutu paremmaksi.
Uutinen kertoo suoraan kuinka paljon liian vähän hoitajia tällä hetkellä on. Eivät ole asiat hyvin.
Kaupunki vaan ajattelee rahamenoja mut ei vähänkään vanhuksia jotka joutuu odottamaan ruokailua tai peseytymistä. Puhumattakaan ulkoilusta joka on ihan retuperällä, maataa/ istutaan päiväkausia sisällä ei kuukausiin ole päässeet ulkoilemaan hoitajapulan vuoksi. Itte olin aikanaan kaupungin hommissa (puistopuolella) niin piti kuluttaa aikaa istumalla kun ei saanut tehdä hommia kuten halusi. Oli tullut tieto että teen liikaa hommia jopa 4 miehen edestä joten otin lopputilin kun minua ei lorviminen kiinnosta. Nykyään teen ihmisille remonttihommia ja se on mukavaa kun saa painaa niin pirusti eikä ole kukaan kieltämässä että istuhan taas muutama tunti.
Panisivat tekniseltä puolelta puolet mestareista ja kolmasosan muista joutoukkoista kävelemään niin säästöö tulis jo siitä.
Eikö niitä vanhuksia voisi hoitaa ubinäytöillä, pannaan ubinäyttöihin pari miljoonaa niin saadaan irtisanoa loputki hoitohenkilökunnasta.
Oulun kaupunkiko vastustaa? Siis ketkä henkilöt vastustavat? Se olisi hyvä tietää ennen vaaleja! Voisiko Kaleva tarkentaa?
Siis katso KH:n enemmistö ja Kaupunnin Valtuuston enemmistö, eiköhän ne napisijat sieltä oikealta puolelta löydy
Tyosta näkee mitä kaupungin taholta arvotetaan. Inhimillyydestä vähät välitetään. Rahasta se ei ole kiinni vaan tahdosta.
Siis jos tällainen riski on olemassa, on parempi, ettei kehitetä kumpaakaan. Niinkö? Laitos- ja kotihoidon asettaminen vastakkain on ovela konsti kuntapäättäjiltä torpedoida pitkästä aikaa ensimmäinen, todella konkreettinen lakiesitys, jolla oikeasti pyrittäisiin parantamaan vanhusten hoitoa. Mutta kuntapäättäjille on tärkeää pysyä vain retoriikassa, se kun ei maksa mitään.
No johan on keksitty veruke, millä pyritään hidastamaan tuon, hyvään ihmistenhoitoon pakottavan lain valmistumista, että kun juuri nyt kunnallisvaalien edellä, pidetään koko ajan näkyvästi esillä tuon vanhustenhoitolain valmistumista niin, eihän sillä ole olemassa mitään muuta merkitystä, kun pettää kerran taas äänestäjiä.
Että ei ihisten hyvään hoitoon ole tarkoitustakaan saada minkäänlaista hoito pakkolakia, kas kun maassamme on kaiken hyvän hoidon ja hoivan kattava valmis voimassaoleva laki, perusturvalaki, jonka mukaan, jos tuota lakia nuodatettaisiin käytännössä, se olisi täysin riittävä laki jokaisen tämän maan kansalaisen hyvään hoitoon ja hoivaan.
Että miten kummassa, sen että, jos laitoksiin saataisiin hoitajamitoitusten avulla, ihmisten hyvään hoitoon tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa, se huonontaisi kotihoitoa? On ikäänkuin tuohon uuteen lakiin ei jostakin syystä voitaisi laittaa ehtoa, että myöskin kotona hoitoa saavien tulisi saada tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa?
Katotaan, kun kunnallisvaalit ovat ohi, sitten tämän lain laadinta kinastelut hiljenee julkisuudessa ja hallitukseme tekee jälleen kerran kaikkensa, jotta tuo laki ei koskaan valmistu. Kun rahat ei riitä, omien kansalaisten hyvään hoitoon ja EU-tukiaisten maksamisiin.
Hyvällä työmotivaatiolla ja työmoralilla ( pyritään tekemään työtehtävät hyvin. Ei sinne päin.) voidaan selvitä vähemmällä työntekijöillä. Jos töihin tullaan sillä periaatteella, että työntekijä on tekevinään töitä ja työnantaja on makasavinaan palkkaa, on kait rekrytoinnissa tapahtunut virhe. Kannustamalla ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä ( ovat usein vaatimattomia , eivätkä tee numeroa omasta suorituksestaan) ja RAHA yleensä on se halvin kannustin. Johtajien "kultaiset kädenpuristukset " pois. Näihin laitoksiin jos tulee uusi motivoitunut työntekijä, niin kyllä vanhat yleensä ruotuun ojentavat. Tuttu lause "Näinhän se on tehty ennenkin". Korjautuskohan tilanne erottamalla kaikki "urautuneet" ja motivaationsa kadottaneet työntekijät ja palkkaamalla uudet motivoituneet tilalle.