Kuntatyöryhmän esitys antaa seminaariin pohdittavaa, mutta Pennasen mukaan päähuomio pysyy silti parhaillaan menossa olevassa uuden Oulun liitosprosessissa.
Täystyrmäystä Pennanen ei esitykselle kuitenkaan anna. "Pakkohan jotain on tehdä, se on selvää, nykyisellä menolla ei voi jatkaa. Ja kyllä tässä taustalla selvästi on se, että vahvojen peruskuntien on kannettava vastuunsa, että esimerkiksi pohjoisessa kaikilla alueilla pystytään toimimaan."
Pennasen mielestä nyt on tärkeintä käydä hyvä keskustelu. Jos työryhmän esitys toteutuu Oulun seudun osalta tällaisenaan, yhdistymisiä ei Pennasen mukaan kuitenkaan voi toteuttaa näin perusteellisesti kuten uuden Oulun suhteen menetellään.
"Uskoisin, että sitten yhdistymisissä on sovellettava perinteistä kuntaliitosmallia."
Katso ehdotus Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun uudesta kuntakartasta.
Lue lisää torstain Kalevasta.

Kommentit
Siitähän saa Pennasen nykymeininkin mukaan poppooseen yhden uuven johtaja-ringin, oisko se siteen kaupunninjohtaja-apulaiskaupunninjohta-varaapulaiskaupunninjohtaja-apulaisen JOHTAJA-vara-apulaisen viran. Ja 5v. irtisanomissuoja ja edut päälle. Ja lisäksi parkkitilaa tulevassa kaivoksessa, sanotaanko 5v. ajan ?
Vaalasta Oulun kaupinginosa. Mahtavaa. Miltähän se tuntuu asua kaupungissa? Saadaan varmaan hyvät paikallisliikenne yhteydet niin päästään keskustaan asioimaan.
Joku kun vielä kertois, mistä ne säästöt tulisivat?
Putasjärviä ei saa missää rakkauvesa ottaa oululaisten riesaksi. Ylikiiminkisä ja Yli-Iisä on jo tarpeeksi rasitusta. Antaa Pennasen lössin olla tämän kerran Syötteellä, ei ne nokkaansa tällä pakkasella hiihtolavulle pistä.
Kuntia yhistellään, palvelut löytyy Huitsin Nevadasta, kun kuntalainen tarvitsee palveluja. Lompsa levällään vääntäydytään palvelujen ulottuville. Oulullehan on kannattavaa haalia mahollisimman paljon kuntia ympäriltään ja vähän kauempaakin. Maanomistus tulee olemaan turvattu, ku päättäjät alkavat toteuttelemaan Syötteellä tehtyjä stategioitaan. Ihmisiltähän on helppo hoidella pakkolunastuksilla maat "yhteisen hyvän nimissä" emäkunnalle. Eiköhän tässä ole takana TAAS palveluiden yksityistäminen. HOX; HOX!!
Eikö Oulun kaupungilla ole työtiloja Oulussa, kun pitää mennä niin kauas neuvonpitoon? Olette huono esimerkki "säästämisestä"!
noustava meidän "ylimääräisten" pienten kuntien joita yritetään väkisellä liittää sitten myöhemmin Suur-Ouluun?? Kuhan kirjoitan, tiedän että tätä ei julkaista täällä kuiteskaan, sehän on "kansan kiihottamista" Kalevan mielestä!
Tämä ajatusten Oulujoki kannattaa mitä tahansa oman puolueensa ajamaa ideaa, oli siinä järkeä tai ei.
Ehdottomasti kannatan kaikkia yhdistymishankkeita. Niitä voisi tehdä esim viiden vuoden välein ja joka kerta taata henkilöstölle viiden vuoden irtisanomissuoja. Pääsisi rauhassa vanhuuseläkkeelle tässä muuten niin epävakaassa maailmassa.
Tottakai Pennaselle käy suurkunnat nehän ovat kokoomuksen luomuksia. Täytyy vain ihmetellä milloin kansa huomaa, että tämä kokoomuksen linja vie kadasrofiin. Varmaankin sitten kun on jo liian myöhäistä perääntyä.
Kuntaliitosten pitäisi toteutua hallituksen suunnitelmien mukaan vuoden 2015 alusta. Nyt menossa oleva suur-Oulu toteutuu vuoden 2013 alusta. Oulun uutta laajenemista jättikunnaksi on lykättävä vuoteen 2018 saakka, jotta jossain välissä ehditään erottaa ne turhat byrokraatit kuntien hallinnosta. Kuntaliitoksen myötä kunnan virkamiehille tulee lakisäätäinen viiden vuoden irtisanomissuoja, joten laajenemisten välissä olisi hyvä olla aikaa viisi vuotta ja pari kuukautta jotta irtisanomiset ehdittäisiin pistää täytäntöön ennen uutta laajenemiskierrosta.
Oisko se uuden Oulun keskipiste jossain Muhksen seutuvilla ,eli siihen keskitetään hallinto ,ihan ympäristösyistä .
Eihän Matti automaattisesti jatka kaikista uusimman Oulun johdossa ,onhan mahdollista ,että demokratia alkaa puhua karua kieltä ,eli Ouluun liityyvät "änkyräkunnat" liittoutuvat ja valitsevat oman miehen Oulun johtajaksi.
Matti Näyttää jo laskeneen palkankorotuksensa. Ilmeisesti hänelle käy hyvin.
Kyllähän Pennanen tälläisen hyväksyy, kun samalla tulee varmasti reilu palkankorotus ja vielä pari apulaiskaupungin johtajaa hoitamaan hommat.
Virkamiehille tulossa "isommat kengät" ja monille palkankorotus, irtisanomissuoja 5 vuodeksi, ehkä ylennyskin. Aivan varmasti virkamiehet kannattavat tällaisia liitoksia, mitään ei häviä. Jos tilanne olisikin niin, että liitoksilla pyritään tehostamaan "Nokian malliin" eli kolmasosa väkeä pihalle kaikilta tasoilta jo vuoden kuluessa niin yksikään virkamies ei liitosta kannattaisi. Eli liitos toteutuu ja virkamiesten myhäilevät ilmeet entisestään levenevät.
Miksi "johtoryhmä" kokoontuu Isolla Syötteellä??? on varmaan mukava matkustaa meidän varoilla sinne "hiihtämään". Eikös kuntien yhdistämisen tarkoitus ole saada säästöjä aikaan? niin tässä se taas nähdään että johtoporras vaan tuhlaa meidän veromarkkoja??? mitä helle pitäisi tehdä että alkaisivat muistaa meitä maksajiakin.
Koska uudesta Oulusta tulisi noin laaja, niin ei ole mitää järkeä keskittää hallintoa sen reunalle. Missähän lie olisi keskipiste? Siirretään kaupungintalo sinne niin ihmiset ovat tasa-arvoisemmassa asemassa.
Oulun seutu nyt vaan aika itsestäänselvästi on yhtenäinen alue, jonka keskus Oulu on. Siksi sitä Oulun seuduksi kutsutaankin. (mitkä kunnat tarkalleen Oulun seutuun kuuluvat on tietty toinen kysymys) Sen sijaan en ymmärrä mitä hyötyä on yhdistää pieniä erillisiä maalaiskuntia, joista pääasiallisesti ei ole yhteyttä naapurikuntiin senkään vertaa kuin lähimpään kaupunkiin.
Hienoa, että Pennanen ei tyrmää, vaikka ymmärrän hyvin, miltä tuntuu ajatella uutta liitosta, kun edellinen on vasta puolitiessä. Toivon hartaasti, että uudistus totetuu. Muuten mennään Kreikan jalan jälkiä ja tulevat sukupolvet maksavat laskun kalliisti.