Oulun kadulle syntyy sata tähteä - katso video

Nuoret pääsivät tänään aloittamaan omien tähtien maalaamisen Pakkahuoneenkatuun.

Ilmari Ngonda maalasi lp-levyn Walk of Future -taideteokseen. Walk of Future -taideteos alkaa hahmottua.
Ilmari Ngonda maalasi lp-levyn Walk of Future -taideteokseen.
Ilmari Ngonda maalasi lp-levyn Walk of Future -taideteokseen.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Nuoret pääsivät tänään aloittamaan omien tähtien maalaamisen Pakkahuoneenkatuun.

Katuun on maalattu valmiiksi sata tähtipohjaa. Niiden keskustaan nuoret saavat tehdä omat täginsä.

”Kaikki tähdet eivät ole vielä varattuja”, kuvataiteilija Karoliina Mäkelä sanoo ja houkuttelee nuoria jättämään jälkensä maailmaan.

Katutaideteoksella halutaan nostaa nuorten arvostusta. Teokseen kuuluu myös se, että nuoret kertovat tulevaisuuden haaveistaan. Jokainen tähden täydentänyt nuori kuvataan teoksensa edessä ja kuvat laitetaan näytille kaupungin UBI-näytöille.

Tähden tehdäkseen ei tarvitse olla taiteilija. Yksinkertainen käden tai jalan kuva riittää.

Ilmari Ngonda halusi jotain hienompaa ja maalasi lp-levyn. Asfalttiin maalaaminen tarjosi oman pienen lisähaasteensa.

”Kyllä tämä tästä. Mikään ei ole mahdotonta.”

Tähtiä maalataan tällä viikolla. Tapahtuman facebook-sivuilta (www.facebook.com/wariacoop) voi tarkistaa, milloin maalit ovat paikalla.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä