Mainos

Oululaisten mielenterveys huolestuttaa Facebookissa

Oululaisten mielenterveys ansaitsee tulla hoidetuksi, julistetaan internetin yhteisöpalvelu Facebookissa kasvavassa ryhmässä. 9. joulukuuta perustettuun ryhmään oli lauantaina liittynyt lähes 1 900 ihmistä.

Oulu  11.1.2009 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+
Oululaisten mielenterveys ansaitsee tulla hoidetuksi, julistetaan internetin yhteisöpalvelu Facebookissa kasvavassa ryhmässä. 9. joulukuuta perustettuun ryhmään oli lauantaina liittynyt lähes 1 900 ihmistä.

Ryhmän jäsenet vaativat, että vuoden 2009 loppuun mennessä mielenterveysongelmista kärsivät oululaiset pääsevät hoitokontaktiin viimeistään kuukauden kuluessa yhteydenotostaan.

"Esimerkiksi mielenterveystoimistoissa on vielä syksyn 2008 aikana ollut jopa vuoden jono varsinaisen hoidon käynnistymiseen, Tilanne on ollut kestämätön vuosia", sanoo ryhmän toinen perustaja, psykologi ja Oulun kaupunginvaltuutettu Anu Määttä. Toinen perustajista on Oysissa työskentelevä lääkäri Elina Moilanen.

"Aiomme toimittaa ryhmän vetoomuksen Oulun kaupungin päättäjille, kun 2 500 jäsentä on koossa", Määttä kertoo.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

20/24 kommenttia

käpykaartilainen
12.1.2009 18:16

jo kirsti simonsuuri huomasi aikoinaan että oululaiset on synkkiä ja hulluja. oulun arvomaailma on tuontitavaraa "suuresta" lännestä , ja siksi oulu on sieluton paikka asua, ja monet voi huonosti.


puute tahdosta, ei rahasta
12.1.2009 15:37

kallis potilas: Tarkoitus ei ollut moittia ODL:n palveluita, ovat epäilemättä hyviä. Tarkoitus oli moittia kaupungin ja ODL:n liittoa: kaupunki hankkii ostopalveluna ODL:ta kalliilla ylihintaisia palveluita kilpailuttamatta muita palveluntuottajia. Halvemmaksi saattaisi tulla myös omien palvelujen tuottaminen. Hyvänä esimerkkinä Oulun työterveyspalveluiden siirtäminen ODL:lle kilpailuttamatta. Ongelma ei ole myöskään henkilökunnassa. Esim. mtt:ssa yhdellä hoitajalla saattaa olla parhaimmillaa/pahimmillaan yli 80 potilasta. Siitä voi laskea, kuinka intensiivistä hoitoa yhdelle potilaalle voi antaa. Ainakaan kyse ei ole terapiasta ja kuntoutuksesta, kannattelusta ja hengissäpitämisestä enemmänkin.


työtön metsuri
12.1.2009 15:23

Mie alan moottorisahamurhaajaksi.


tapi-70
12.1.2009 14:06

Apua en oo saanut, vaikka on ollut perhekin uhattuna! Hain väkisin hoitoon, ku ilmoitin että oon vaaraksi itelle.HERÄTKÄÄ


Täti
12.1.2009 08:19

Jeps, Oulussa näkyy rahan arvostus yli kaiken - inhimillisyydestä vähät. Eiks teknologiahurahtaneisuus ole mielenterveysongelma sekin? Asioilla ei ole ihmisen mittaa, vaan vain mikä pärisee ja on isoa ja kiiltävää kiinnostaa. Pikkupoikien arvot kokonaisella kaupungilla! Ja niin saa hävetä ja olla pahoillaan ihmisen puolesta.


Kallis potilas
12.1.2009 00:00

Vaikkei pitäisi sorkkia kusiaispesää, niin uskallan kommentoida ODL:n ylihintaisia palveluja niitä käyttäneenä. Hinta voi olla kallis, mutta 5 tuntia odotusta OYS:in päivystyksessä sydänvaivaisena versus 5 minuuttia ODL:llä on ainakin minulle jonkin arvoista. Olen ollut potilaana myös OYS:issä, ja siellä hoito on ollut aina erinomaista. Hoitoa en siis kritisoi, vaan nimenomaan päivystyksen järjetöntä ruuhkautumista varsinkin viikonloppuisin ja iltaisin. Rahastahan tämä tietysti on kiinni myös OYS:in tapauksessa. Pitäisi olla varaa palkata lisää hoitajia ja lääkäreitä päivystykseen.


Äänestä
11.1.2009 22:40

Facebook aiheuttaa mielenterveysongelmia!


Lukija
11.1.2009 22:12

Kelläpä mielenterveyspotilaalla on kanttia odottaa vuosi? Siinä ajassa saattaa tapahtua kauheita. Niin kuin on tapahtunutkin. Potilaale on yksikin kuukausi liian pitkä. Hoito on aloitettava heti. Mutta sitähän nuo päättäjät eivät käsitä, mikähän lie syynä? Tuskin raha. Vai pyöriikö muut asiat mielessä, esim. täytyisi jotain hienoa saada kaupungille. Vaikkapa lämmitetty, katettu kävelykatu koko kaupungin mittainen? Joopa joo.


jerkke
11.1.2009 21:47

kunnallisvaaleissa meni läpi kallioparkit ja peltipurkit. oululaiset haluavat ennemmin kallioparkin ja suuuuren liikekeskuskorttelin. terveys asiat tulevat sitten jos muistetaan. ei kukaan päättäjistä joudu jonottamaan koska on sellainen kuin työterveyshuolto joka hoitaa suurimman osan väestöstämme. heitteillehän jäävät työttömät ja eläkeläiset. syynä on se että kukaan ei tarvitse sellaisia jotka eivät tuota mitään.


Lääkkeitä enemmän
11.1.2009 21:38

Lääkäriltä saa vaikka minkälaisen resepti lääkkeisiin, jotka auttavat. Turha kotona pohtia kun voi tarvittaviin psyyke ja rauhoittaviin saa helposti lääkehoidon. Turha sitä psykologeile on mennä puhumaan, baarimikot ajaa saman asian ja samalla saa mukavan kännin aikaiseksi ja halvemmalla


Inspiraatioita ja välittämistä
11.1.2009 19:34

Hoitoa on vain sellainen hoito joka auttaa apua hakevaa. Jos tätä ei ole tarjolla, on parempi olla omissa oloissaan. Mielenterveyden hoito ja tukeminen lähtee siitä että joku huolehtii ehdoitta sairastuneen perustoimeentulosta ja mahdollisuudesta oman rauhaan. Sen jälkeen voidaan arvoida auttaako lääkehoito, keskustelut vai kehitetäänkö peräti jonkinalinen "elämysrata" psykoosi- ja masennuspotilaille (idea joka juuri pälkähti päähäni).


markku kovaniemi
11.1.2009 17:46

ja muistakaa että ne hyvät ajat jolloin oli varaa hoitaa asioita ovat nyt takanapäin...myös oulun osalta


Lukija
11.1.2009 17:33

Ensin kallioparkki, sitten mielenterveyspotilaat, jos rahaa jää. Asiat tärkeysjärjestykseen. Minua huolestuttaa enemmänkin päättäjien mielenterveys.


haloo
11.1.2009 16:51

joo... "oulu inspiroi" todellakin. hyppäämään tuiran sillalta!!


Pertti
11.1.2009 16:46

13:19 puhuu asiaa,ei voi olla näkymättä tuollainen ulkomaalaismäärä,ottakkaa selvää paljonko tuo hyysäminen maksaa,kaikki pois Suomalaisilta.Ennemmin rahani laitan nuorison ja vanhusten hyvinvoitiin kuin rötösteleviin ja toimettomiin mamuihin.


puute tahdosta, ei rahasta
11.1.2009 16:40

Oulussa arvostetaan ja kummarretaan rahaa ja teknologiaa. Sotessa henkilökunta pannaan opettelemaan kaupungin strategioita ja visioita siitä, kuinka ollaan suomen parhaita ja pohjois-Euroopan vetovoimaisimpia ja kuinka täällä asuu suomen hyvinvoivimmat ja terveimmät ihmiset. Näillä kalliiden konsulttien laatimilla kirjoituksilla henkilökunta viihdyttää itseään sitten kahvitauoillaan makeasti nauraen, koska totuus on niin kaukana näistä visioista. Dementoituneita vanhuksia lukitaan kotiinsa turvalukkojen taakse, jotta pysyvät aloillaan, huonosti liikkuvia laitetaan yöunille viiden aikaan iltapäivällä tai viedään aamupissalle puolen päivän aikaan, mtt:oon pääsee ainoastaan vaikeasti masentuneet, lievemmät ja keskivakeat lähetetään kotiin masentumaan kunnolla, jotta hoitokriteerit varmasti täyttyvät. Tilaaja-tuottajamallia survotaan väkisin läpi, vaikka se on jo osoittautunut toimimattomaksi. Kaupunki ostaa palveluja ylihintaiselta ODL:lta, koska kaupungin ja ODLn liitto on pyhä ja taustalla yhteisiä intressejä ja kytköksiä. Nämä ovat arvokysymyksiä ja Oulussa ihmisarvon ja inhimillisyyden ohittaa raha sekä poliittiset ja taloudelliset, toisinaan uskonnollisetkin kytkökset.


Lukija
11.1.2009 16:40

Lukija 14.15: Ei varmaankaan parin. Taannoin jouduin käyttämään terveyspalveluita ensimmäisen kerran yli 12 vuoteen ja hämmästyin alueeni terveysasemalla kun molemmilla käyntikerroilla noin puolet käytävillä odottelijoista oli selvästi muuta kuin kantaväestöä vaikka alueella ei edes asu erityisen paljon maahanmuuttajia. Ilmeisesti terveyspalveluiden hyödyntäminen on kuitenkin hanskassa. No, eihän siinä mitään, apua pitää jokaisen saada. Olen kyllä Esterin kanssa samoilla linjoilla. Etenkin mielenterveyspuolen jonot ovat häpeä Suomen kaltaiselle valtiolle. Kyllä alueellisen kehittämisenkin täytyy perustua ensisijaisesti ihmisten hyvinvointiin.


hessu vm 56/sitoutumaton
11.1.2009 16:27

MIksi esim. nuoret joilla on äänioikeus eivät käy äänestämässä, kun se on mahdollista? Vanhemmat äänestäjät eivät osaa äänestää muita kuin samoja ehdokkaita ja puolueita vuodesta toiseen uskollisesti. Se on syy siihen, ettei Oulussa tapahdu mitään muutosta asioiden hoidossa. Ruvetkaa tekemään asioiden eteen töitä, niin saadaan nuorison, vammaisten ja vanhusten asiat kuntoon.(omat ehdokkaat seuraaviin kunnallisvaaleihin)


Ester
11.1.2009 14:27

Tosi on, sillä kuulemastani tiedän, ettei saa apua,vaikka lääkäri on lähetteen lähettänyt mielenterveyspuolelle ja kaksi kertaa. Henkilö asuu pohjoispuolella kaupunkia ja makaa kotona mieli maassa ja syö lääkkeitä, joita lääkäri on määrännyt. Ko. henkilö ei ole vieläkään kolmekymppinen ja tämä "rulianssi" on kestänyt jo vuosia ja tulevaisuus on hänen kohdallaan sivullisen näkemänä ankea. Kyllä meille ollaan parkkihallia ja suurkoulua rakentamassa, mutta tärkeintä, ihmisen mieltä ei saada hoidettua. Kyllä ihminen , toivottovasti myös Oulussa, pitää olla ensisijainen, sitten kaikki muu. Oulu näyttää tosiaan olevan aivan poikkeustapaus, tämän päivän Kalevassa oli järkyttävä kirjoitus oululaisesta 88- vuotiaasta anopista ja hänen kohtelusta täällä, omaiset ovat huutavassa hukassa ko. tapauksessakin, ei paikkaa,vaan kotiin,ei apua. Näinkö kaupungin huono-osaisia päättäjät kohtelevat, oli kyse vammaisista (joista luettiin joku aika sitten), vanhuksista ja mielenterveyspotilaista. Olemme saaneet Ouluun kaup.hallituseen ja - valtuustoon uudet valtuutetut, NÄYTTÄKÄÄ MEILLE OULULAISILLE, ETTÄ KO. ASIAT OTATTE HOITOON JA SAAMME LUKEA LEHDESTÄ, ETTÄ ETTÄ PARANNUS TULEE TEIDÄN AIKANANNE.


Lukija
11.1.2009 14:15

Lukija 13:19. Älä puhu paskaa. Muka parin ulkomaalaisen vika... Eiköhän vika löydy kaupungin- ja maakunnanhallituksesta.


Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Oulu Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös