Oulu

Oululaisille nuorille tarjotaan taas kaupungin kesätöitä ja ke­sä­työ­se­te­lei­tä

Kaupungin kesätöiden lisäksi moni nuori työllistyy kesätyösetelin kautta. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 14.2.2018 19:15 | Päivitetty 15.2.2018 10:03
Kaleva

Oulun kaupunki tarjoaa tänä kesänä kesätyöharjoittelupaikan 900 oululaiselle opiskelijalle. Myös kesätyösetelit jaetaan tänäkin vuonna 15-17–vuotiaille oululaisille.

Kesätyöharjoittelupaikkoja on tarjolla kaupungin palvelualueilla ja liikelaitoksissa. Tarjolla on muun muassa kouluilla työskentelemistä, viheralueiden hoitoa, sosiaalisen median päivittämistä ja katumuusikon tehtäviä.

Kesätyöharjoittelupaikkojen haku alkaa 19.2. ja kestää 18.3. saakka. Kuukauden mittaisesta kesätyöharjoittelusta maksetaan palkkaa 1000 euroa. Paikkoja voivat hakea kaikki oululaiset, 30.4.2018 mennessä 18-vuotta täyttäneet opiskelijat.

Kesätyösetelit jaetaan kouluilla ennen hiihtolomaviikkoa. Setelin voi noutaa myös Byströmin nuorten palveluista, jos nuori ei saa sitä koulusta. Kesätyösetelillä nuoret voivat hakea töihin kahdeksi viikoksi. Setelillä maksetaan 310 euron tuki kesätyöläisen palkkaavalle työnantajalle, jonka tulee maksaa kesätyöntekijälle työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai vähintään 345 euroa.

Avoimet kesätyöharjoittelupaikat ja lisätiedot kesätyösetelistä löytyvät Oulun kaupungin sivuilta.

Muokattu 10:02: Lisätty tieto siitä, että kesätyösetelin voi hakea Byströmin nuorten palveluista, jos sitä ei saa koululta.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

51
Haapalehdontiestä tullut vaaranpaikka etenkin pienille tienylittäjille – keskisaarekkeista lisää turvaa
34
Poliisin valvontakamera on räpsynyt ahkerasti Pohjantiellä, ensimmäisen viikon aikana kuvia on tullut yli 1900
22
Pääsy laittomiin nettikasinoihin saatetaan estää — Suomalaiset pelaavat kiellettyjä rahapelejä 170 miljoonalla vuosittain
18
Kokoomuksen Susanna Koski aikoo äänestää sotea vastaan – ryhmänjohtaja Jokinen: "Hän ei ole täyden tiedon varassa"
15
Pöllyävä hiekka häiritsee asukkaita Patelassa – "Naapuri joutui ulkoiluttamaan koiraansa hengityssuoja suullaan"
13
Oulussa kokoontuva RKP haluaa paikan keskemmältä istuntosalia – "Meidän paikka ei ole oikealla reunalla, vaan lähempänä keskustaa"
9
Tiina Elovaara perustaa ryhmän eduskuntaan: "Puoluerajat ylittävää keskustelua on hyvin vähän"

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 seuraaviin Lapin kuntiin: Muonio, Kittilä ja Sodankylä. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari, Pelkosenniemi ja Savukoski. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

110 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Jotkut hulluimmat syyttävät Mannerheimiä vankileirien olosuhteista. Hänhän lähti Suomesta 1.6.1918, ja palasi loppuvuonn... Lue lisää...
Ulkomailla

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image