Oulu

Oulujoen ve­sis­tö­pal­kin­not Solja Holapalle ja Kalevalan Taimen ry:lle

Solja Holappa sai palkinnon sivuston teosta ja ylläpidosta. Palkinnon luovutti Heikki Haverinen.
Oulu 23.4.2015 23:06
Kaleva

Oulujoen reitti ry on jakanut vuoden 2014 Oulujoen vesistön vesistötekopalkinnon jo kahdennentoista kerran.

Tällä kertaa henkilösarjassa tunnustuspalkinnon sai Muhoslainen Solja Holappa, joka on tehnyt ja ylläpitää laitasaari.fi-sivustoa. Sivusto kertoo Laitasaaren ja koko Muhoksen tarinaa vuosisatojen takaa nykypäivään.

Yhteisösarjassa tunnustuspalkinto myönnettiin Kuhmolaiselle Kalevalan Taimen ry:lle vastuullisen kalastuskulttuurin edistämisestä ja virtavesien kunnostuksesta jalokalakantojen elvyttämiseksi.

Palkinto jaetaan vuoden parhaasta ympäristökulttuuri- tai ympäristöteosta. Palkittavan teon on jollain tavalla liityttävä Oulujoen vesistön tunnetuksi tekemiseen, sen virkistyskäytön tai elävän kulttuurin edistämiseen.

Tunnustuspalkinto myönnetään sekä yksityiselle henkilölle että yhteisölle. Palkinnon saajat päättää Oulujoen reitti ry:n hallitus.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

8:00
Oulun yliopiston tutkimus: Geenivirhe voi aiheuttaa nuoria tappavan sydänlihasfibroosin
7:23
Puuskaiset tuulet voivat tänään kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja
7:00
Reipas reissunainen Tanja todistaa, että kuuro voi – Pariisista alkava Euroopan-kiertue jää postikorttikliseiden tasolle
7:00
Agenttipelin tunnelma on jäätävää – Harrison Fordin tähdittämässä tarinassa vaarassa on myös sankarin perhe
7:00
Perustuslain jälkivalvontaa tehostettava - useimmissa EU:n jäsenvaltioissa on perustuslakituomioistuin tai tehtävää hoitaa valtion ylin tuomioistuin Lukijalta
7:00
Suomen Tivolin laite jumiutui kesken käytön, onko tivolissa turvallista? – Laitteet koeajetaan päivittäin, johtaja vakuuttaa Tilaajille
6:17
"Huumaava miljöö" - Väyläfestivaali ulottuu nyt Torniolta aina Kilpisjärvelle asti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski, Kuusamo, Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Kolari, Sodankylä, Pelkosenniemi, Enontekiö ja Inari. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan etelä- ja keskiosassa lukuunottamatta Pohjois-Karjalan maakuntaa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

MV lehden kommentointi

167 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Ei missään nimessä kieroilijaa jatkoon. Lue lisää...
Ei todellakaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

17.6.

Naapurit

19.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image