Oulun kaupunginvaltuusto joutui äänestämään monikuntaliitoksesta, vaikka jo ennakkoon tiedettiin, että vain muutama valtuutettu on uuden kunnan perustamista vastaan ja peli siltä osin selvä. Mitään dramatiikkaa kokoukseen ei sisältynyt. Äänestyskin sujui vanhoilla vehkeillä, kun uusissa koneissa oli teknisiä ongelmia.
Kuntajakoselvittäjä Arto Kosken esitys hyväksyttiin äänin 63--2, kaksi tyhjää. Tulos kirvoitti yleisöltä ja valtuutetuilta itseltäänkin spontaanit taputukset, joita ei käyty moittimaan, vaikka kaikenlaiset mielenilmaukset ovat valtuustosalissa kiellettyjä.
Äänestykseen asian vei perussuomalaisten Olli Immonen saman puolueen Ville Vähämäen kannattamana. Immonen totesi kyllä itsekin olevansa "joidenkin" kuntaliitosten kannalla, mutta äänestys oli ainoa tapa saada asia kansanäänestykseen enää tässä vaiheessa.
Sekään ei onnistunut, sillä Immonen ja Vähämäki jäivät kahdestaan vastustavalle kannalle. Paavo Vasala (kesk.) ja Juha Tapio (vas) äänestivät tyhjää.
Ennen äänestystä pidettiin puheita kaksi ja puoli tuntia, vaikka lähes kaikki olivat lopputuloksesta samaa mieltä. Historiallinen päätös kirvoitti valtuutettuja pönttöön "todistamaan uskoaan", kuten moni itsekin asiaa luonnehti.
Lue lisää tiistain Kalevasta!