Mainos

Oulu saa tapahtumapuiston

Kuusisaari rakennetaan Oulussa ympärivuotiseksi tapahtumapuistoksi. Asiasta päätti kaupunginhallitus tiistaina. Kuusisaareen on mahdollista rakentaa myös aivan uusi kesäteatteri.

Kuusisaareen on suunnitteilla konserttimusiikin jättiareena. Kuusisaareen on suunnitteilla konserttimusiikin jättiareena.
Kuusisaareen on suunnitteilla konserttimusiikin jättiareena. Kuusisaareen on suunnitteilla konserttimusiikin jättiareena.
Oulu  16.6.2010 | Kari Sankala Muuta tekstin kokoa -+

Kuusisaari rakennetaan Oulussa ympärivuotiseksi tapahtumapuistoksi. Asiasta päätti kaupunginhallitus tiistaina. Kuusisaareen on mahdollista rakentaa myös aivan uusi kesäteatteri.

 

Kuusisaaren sydän olisi 20 000 ihmisen tapahtumakenttä. Kuusisaaren ja koko Oulun suurin vuotuinen yleisöfestivaali on ollut viime vuosina Qstock, joka on kerännyt parissa päivässä yli 20 000 kävijää.

Oulun Kuusisaaren tapahtumakentän molempiin päihin sijoittuisivat esiintymislavat, joista toinen olisi päälava ja toinen pieni lava. Äänen miksaus sijoittuisi kentän keskelle.

Talvella alue voisi suunnitelmien mukaan toimia luistelukenttänä.

Kesäteatteria ja Meri Oulua varten rakennettaisiin uusi ulkoilmateatteri Kuusisaaren luoteisnokkaan.

Teatterin katsomo olisi pyörivä, jolloin ohjelma olisi nähtävissä katsojien ympärillä. Yleisöpaikkoja teatteriin on luonnoksissa mitoitettu 1 500.

Teatterin kustannusarvioksi on laskeskeltu 1,5 miljoonaa euroa. Pyörivän katsomon ja ympäröivän näyttämön lisäksi teatteri tarvitsee varasto- ja huoltotilat sekä esiintyjien pukuhuoneet ja yleisö-WC:t.

Oma kokonaisuutensa on noin tuhannen neliön kahvila- ja ravintolatila, joka toimisi samalla myös tapahtumien monitoimitilana.

Uudisrakennus korvaisi kokonaan Kuusisaaren nykyisen paviljongin. Ravintola-kahvilan yhteyteenkin saadaan mahdutettua kiinteä esiintymislava festivaaleja ajatellen.

Lue lisää tapahtumapuistosta keskiviikon Kalevasta!

 

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

20/39 kommenttia

kommentoi lähetä
17.6.2010 12:11

Kuulostaa hyvältä. Ennenkaikkea talvikäyttöän tehty jääkylä ja kunnon iso luistinrata yleisökäyttöön kuulostaa erinomaiselta!!!


nipsu
17.6.2010 10:41

Mahtava idea. Kerrankin jokin oikeasti hyvää ideaa.


Nimimerkki
17.6.2010 09:06

onko Oulusta löytyny öljylähde? Hyvää tuossa on se, että tuo on kai meille oululaisille taviksille ja voimme siellä itse puuhata. Hilton on muualta tuleville matkailijoille, varakkaalle osalle heistäkin, meille oululaisillehan ei siinä ole muuta kuin katseltavaa pää kallellaan ja se ei mulle riitä.


öö
17.6.2010 08:45

Ihan jees homma.. Vielä kun hommaatte avajaisiin vaikkapa Whitesnaken niin on se touhua :)


jep
17.6.2010 07:48

Nyt on oikea meininki!!!!! Eli tätä tarvitaan jotta lipputulot saataisiin kaupungille ja jotta olisi paikka tapahtumille mieluiten ympäri vuoden jotta rahaa virtaisi koko ajan. Sijainti mielettömän hyvä kun stadionkin saadaan käyttöön voidaan siellä pitää jos minkälaisia messuja koska lääniä riittää, stadion voisi toimia isompienkin rockfestareden sijaintipaikkana, tiedä vaikka saataisiin isojakin konsertteja tänne Ouluun. Jos hietasaareen tulee huvipuisto on se ihan suhteellisen lähellä tätä paikkaa ja mieluitenhan se pitäisi kuusisaareen sijoittaa. Silloin rahasampo on mielettömän hyvä ja sesongin aikana julkinen liikenne saataisiin keskitettyä järkevästi matkailijoita ajatellen ja vieläpä yhteen paikkaan...vielä on viilattavaa kokonaisuudessa mutta suunta on hyvä, kun vain ei sössitä tätäkin räjäyttämällä hyvä paketti pieniin palasiin, eihän pullojen kerääjätkään kerää sirpaleita vaan kokonaisia pulloja, sirpaleiden kerääminen olisi todella rasittavaa puuhaa.


oululainen
17.6.2010 07:12

Ouluhan oli säästökuurilla????


Mummo tuirasta
17.6.2010 02:42

Voi kamalaa! Toivottavasti ei toteudu. Tuon jälkeen ei kyllä enää voi nukkua toivonniemessä ikkunat auki.


Nimimerkki
17.6.2010 00:34

Entä se huvipuisto? Sen mää ennemmin tänne haluaisin!!


Nimimerkki
16.6.2010 23:19

Ajatella miten tämä asia kääntyi, olen ylpeä Oulun päättäjistä jos tämä hanke oikeasti leivotaan läpi. Qstock on tietysti helmi, mutta rinnallehan voisi tulla vielä muutakin hieman eri yleisölle, kunhan puitteet on kunnossa. Ja talvella jääkylä/luistinrata, mahtava meininki.


Erinomaisen kokakonaisnäkemyksellistä toimintaa!
16.6.2010 22:11

LOISTAVAA, lopultakin jotain mitä muissa Suomen vastaavan kokoisissa kaupungeissa jo on! Ja "säästäjät" ei ihminen elä pelkästään leivästä. Jos te tai joku omaisenne on ns heikossa hapessa, se ei tarkoita, että kaikki muutkin ovat tai halauvat siihen tilaan vaihtoehtojen puutteessa joutua!


Nimimerkki
16.6.2010 21:13

No voi ressi.... Ennemmin vaik KAIKENKATTAVA huvipuisto... Niinku oikee sellanen. Siel kyl vois konserttejaki järjestää.


Nimimerkki
16.6.2010 20:31

Tämä on oikea suunta, onneksi ottivat opikseen siitä Qstockin häätö yrityksestä.


Nimimerkki
16.6.2010 16:49

Hienoa, kyllä Qstockin näytöt on jo puhunutkin tämän puolesta!


Nimimerkki
16.6.2010 14:22

ulkoilmateatteriin 1500 katsojaa, heh heh hee, jotkut kulttuurifasaanit antaneet fantasioiden lennellä kun on rahaa jaossa ihan talikolla. Muutoin suunnitelma näyttäis paperilla ihan hyvältä, hieman saa olla optimistinenkin ja toiveikas, oikea asenne. Tuohon vielä se Hilton ja MGM Grand ja Hotel Mirage ja Flamingo Las Vegas ja Hotel Luxor ja pari Trumpin pilvenpiirtäjää niin alkaa näyttään hyvältä, saamme oman Las Vegasin ja Manhattanin ja Hong Kongin kerralla ja pääsemme alemmuuskompleksistammekin. Lisää suunnitelmia kehiin, missähän päiväkodissa näitä on tehty.


Nimimerkki
16.6.2010 14:11

Katsomoon sitten kunnolla kierrokaia niin ei tarvii kupitella ollenkaan...


Lippomies
16.6.2010 13:55

Kaiken muun ymmärrän, mutta miksi venelaituri piirretty tuonne kanavan puoleiselle rannalle? Estää naperoiden kalastuksen täysin siinä rannassa ja voinee myös virtauksen puolesta olla aika haastava paikka laiturille. Kun laittaa laiturin hieman tuonne ylemmäs, siihen missä lokakuussa on lippolaituri, niin pysyy laiturikin paikoillaan ja lippoajilla on syksyllä valmis laituri mistä lipota.


Tätä on kaivattukin.
16.6.2010 12:47

KIITOS!


Mikki Haapalehosta
16.6.2010 12:10

Ilman muuta tornitalo Vänmanninsaareen, se on niin kapea ettei se paljo peitä näköaloja. Sitäpaitsi sieltä ylhäältähän näkee paremmin, jos siellä on joku näköalapaikka... Ne on aina nuita muualta tulleita ruikuttajia jotka vastustavat kaupungin rakentamista! Saa sinne maalle muuttaa takasi jos ei kaupungin meteli ja talot miellytä!


vuvuzela
16.6.2010 11:24

Valitetaan, kunhan hahmottuu, mitä tuo todella merkitsee.


jpm
16.6.2010 11:17

Ihan kiva, mutta kesa- ja ulkoilmateatteri kuten lavojen tapahtumatkin rajoittunevat kesaan. Mika siita tekee ymparivuotisen eli neljan vuodenajan monitoimialueen, jnkl. luistelumahdollisuus talvellako vain?


Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Oulu Down Up
Mainos

Pienkone putosi Kajaanissa

Pohjois-Suomi 18:14 | Päivitetty 18:24

Pienlentokone putosi maahan Kajaanissa torstaina. Onnettomuus tapahtui Kajaanista Sotkamon suuntaan Ruuhijärven maastossa kello 17.30:n aikaan. C 1 V 3

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös