Se keikkuu listan hännillä pitkän matkan päässä muista - jopa Jyväskylä antaa reilusti enemmän, vaikka kesäyliopisto järjestää siellä puolet vähemmän opetusta kuin Oulussa. Jyväskylän tuki on 42 000 euroa, kun Oululta heltiää vain 33 000 euroa.
Esimerkiksi Tampere hellittää kukkaron nyörejään kahdeksan kertaa reilummin kuin Oulu, vaikka kesäyliopistot ovat suurin piirtein saman kokoiset. Tampereen 265 000 euroa onkin tosin kunta-avustuksista suurin.
Oulun toiminta-avustukset kesäyliopistolle ovat jo vuosia olleet muuta maata selvästi niukempia. Tänä vuonna erot ovat entistä selvemmät.
Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston rehtori
Syöksykierre uhkaa
Opetustunteja jouduttiin jo viime vuonna vähentämään. Seurauksena on vain oravanpyörä, sillä valtionosuus perustuu opetustunteihin eli sitä tulee ensi vuodesta alkaen vähemmän. Ja kun valtionosuutta tulee vähemmän, joudutaan opetusta vähentämään, joka taas laskee valtionosuutta ja niin edelleen.
Negatiivinen syöksykierre uhkaakin nyt Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistoa. "Mikä on avoimen yliopisto-opetuksen tulevaisuus jatkossa, jos näin annetaan mennä."
Valtionosuutta ei siis tule esimerkiksi oppilasmäärän mukaan. Se olisi ollut Oulun kannalta edullista. Huolimatta opetustuntien vähenemisestä oppilasmäärät nimittäin kasvoivat.
Laskeva käyrä pitkään
Oulun avustus on ollut laskevalla käyrällä pitkään, mutta tänä vuonna se oikein syöksähti alaspäin. Pudotusta viime vuotiseen on 15 prosenttia, vaikka jo viime vuonna tukeen tehtiin parin prosentin "sopeuttaminen".
Tämän vuoden päätöksen taustalla on kaupungin tiukka menojen leikkaus. Kaikkia muitakin toimintatukia on pienennetty. Opetuslautakunnan puheenjohtaja
"Kaiken lisäksi pyrkimykset yksityisten koulujen perustamiseen vielä lisäävät painetta. Ne ovat automaattisesti hakemassa kaupungilta tukea."
Järvenpää lähestyikin kaikkia Oulun valtuustoryhmien puheenjohtajia kirjeellä viime kesänä sen jälkeen, kun opetuslautakunta oli tehnyt päätöksen toimintatuista. Järvenpää toivoo, että asia nostettaisiin pöydälle ja perusteelliseen keskusteluun. Hän on hyvin tietoinen siitä, että Oulu on kesäyliopiston tukemisessa selvästi heikoin Suomessa.
Maksuja ei koroteta
Kesäyliopisto saa vajaat puolet rahoituksestaan opiskelijamaksuista. Niitä ei kuitenkaan ole haluttu nostaa."Maksut eivät voi olla kovin korkeita, jos halutaan puhua aidosti avoimesta opetuksesta", huomauttaa Myllylä.
Opintojaksojen hinnat vaihtelevat. Esimerkiksi hallintotieteen opintojaksot maksavat 40 eurosta 120 euroon laajuudesta ja suoritustavasta riippuen. Hallintotieteen perusopintojen 25 opintopisteen kokonaisuus maksaa 500 euroa.

Kommentoi
Siis tätähän tää Oulun kaupungin koulutuspolitiikka nykyisin on. Listitään vaan kaikki pienet ja "ylimääräiset" koulut ja toimijat. Kohta täällä on varmaan vaan yksi ainoa koulutusinstanssi koko kaupungissa, joka hoitaa opetuksen vauvasta vaariin. Ei ole enää peruskoulua, lukioita, ammatillisia oppilaitoksia, ammattikorkeakoulua, yliopistoa, vaan kaikki samalta luukulta.
Eikös Oulun yliopistossa ole yt-neuvottelut meneillään? Paljonkohan yliopisto itse järjestää avointa opetusta enää neuvottelujen jälkeen? Taitaa jäädä kokonaan kesäyliopiston harteille...
Itse olen ollut todella tyytyväinen siihen, että kesäyliopisto tuo tänne Ouluun myös muiden yliopistojen alaista oppiainetarjontaa. Oulun avoin yliopistohan voi käsittääkseni tarjota vain oman yliopistonsa alaisia opintoja. Kesäyliopisto mahdollistaa myös sen, että pystyn opiskelemaan sekä kesällä että talvella. Oulun avoin taas järjestää opetusta vain talvisin. Koska hyödynnän kesäyliopiston opetusta, opiskeluaikani lyhenee ja saan myös paljon monialaisemman sivuainepaketin tutkintooni kuin mitä Oulun yliopisto pystyisi tarjoamaan.
Miksi Oulussa pitää olla kaksi avointa yliopistoa? Nyt molemmat roikkuvat löyhässä hirressä! Eikö Linnnamaa riitä, opettajat löytyvät pääsääntöisesti oman katon alta. Kesäyliopisto joutuu käyttämään ulkopuolisia opettajia, kuten Lapin¨- ja Oulun yliopiston väkeä. - Yksi avoin opetuskanava riittää Ouluun!
Kesäyliopistohan ymmärtääkseni järjestää kaikki yliopiston kesätentit, jotka ovat aina ääriään myöten täynnä. Jatkuvuuden kannalta olisi hyvä, että varoja olisi.
Kesäyliopisto on täysin tarpeeton verenimijäorganisaatio, normaali avoin yliopisto kykenisi järjestämään samat kurssit paljon kustannustehokkaammin ja pääsääntöisesti jo nykyisellä organisaatiolla. Näin saataisiin myös kesäyliopiston jo nyt järkyttävän kalliit opintojaksomaksut siedettävälle tasolle.
Oulussa on vaikein saada kesällä opiskeltua, sekä täällä on Suomen pahin nuorisotyöttymyys. Eipä se muu auta kun nostaa kotona jalat pöydälle, sylkeä katsoon ja nostaa sossusta rahaa.
Oulu on köyhä, kunnallisveroprosenttia on korotettava jälleen.