Oulu

Mainos

Oulu ja Tampere ovat magneetteja työttömille – muut­to­vir­to­jen nettovoitto suurempi kuin Helsingissä

Oulu ja Tampere ovat olleet työttömille houkuttelevia kaupunkeja. Kuva Oulun kauppatorilta. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 3.1.2018 20:10
Heikki Uusitalo

Oulu ja Tampere ovat Tilastokeskuksen tilastojen perusteella työttömien muuttovirroissa maan suurimmat nettovoittajat. 

Tampere on vuosina 2014 ja 2015 jäänyt plussalle työttömien muuttovirroissa peräti 805 henkilön verran. Oulu on tilaston kakkonen 446 työttömän muuttovoitolla. Pääkaupunkiseudun kaupungit jäävät selvästi taakse. Esimerkiksi Helsinki on muuttovirrassa plussalla 246 työttömän verran. 

KUVA: Timo Aro

Mikä työttömiä sitten vetää Ouluun ja Tampereelle?

Valtiotieteen tohtori, aluekehityksen konsulttitoimisto MDI:n asiantuntija Timo Aro selittää tilastoja ensinnäkin Oulun ja Tampereen asemalla maakuntien selvinä keskuskaupunkeina. Ne houkuttelevat muuttajia kaikista väestöryhmistä, myös työttömistä.

Pääkaupunkiseudulle muuttoliike on suuri, mutta samalla seudulle tulee paljon koulutettua väestöä, ja kilpailu työpaikoista on kovaa.

– Jos tarkasteluväli otetaan vähän pitemmäksi, on jopa vuosia, jolloin työttömien muuttovirta on ollut osassa pääkaupunkiseutua tappiolla, Aro sanoo.

Alue- ja väestökehityksen asiantuntija Aro arvioi, että kokonaiskuva on yhä samankaltainen kuin vuosina 2014-2015, vaikka tuoreempia tilastoja ei ole vielä saatavilla. Oulu ja Tampere koetaan hyviksi muuttokohteiksi, koska ne ovat kasvavia kaupunkeja, ja niissä koetaan olevan työmahdollisuuksia.

Oma lukunsa ovat asuntojen hinnat, jotka saattavat työntää työttömiä pois esimerkiksi pääkaupunkiseudulta.

– Oulussa vuokrataso on vapaillakin markkinoilla kohtuullisen edullinen verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin, Aro toteaa.

Aro julkaisi kokoamansa kartan työttömien muuttovirroista Twitterissä. Päivityksessään hän totesi, että siinä on ”näkökulmaa aktiivimalliin”.

– Nostin näkökulman sen takia sen esiin, koska on keskusteltu paljon siitä, edistääkö aktiivimallin mukainen lainsäädäntö työttömien työnhakijoiden liikkumista isoimpiin kaupunkeihin vai ei. Kahdenkin vuoden katsaus osoittaa mielestäni sen, että muuttovirrat suuntautuvat pääosin keskuskaupunkeihin. Aktiivimalli ei todennäköisesti ainakaan vähennä sitä. Se saattaa jonkin verran lisätä suurempiin kaupunkeihin hakeutumista, koska siellä on potentiaalisia työmahdollisuuksia enemmän.

Aro ei näe, että lisääntyvä työttömien muuttoliike suuriin kaupunkeihin loisi ylimääräistä painetta esimerkiksi infrastruktuurin kehittämiseen.

– Työttömien osuus muuttajien joukossa on kuitenkin kohtuullisen pieni.

Tilastojen kummajaisina voi pitää Rovaniemeä ja Vaasaa, joista työttömien muuttoliike on selvästi vienyt väestöä. Rovaniemellä työnhakijoiden muuttovirta on ollut vuosina 2014-2015 pakkasella 132 henkilöä ja Vaasassa 191 henkilöä.

– Ne ovat kohtuullisen pieniä väestöltään, ja niissä on poikkeuksellisen vahva opiskelijoiden osuus väestöstä. Työmarkkina-alueet eivät sulata kaikkia valmistuneita.

Aro kertoo, että pääkaupunkiseutu vetää erityisesti vaasalaisia puoleensa. Koko Lapin väestölle suurin magneetti on puolestaan Oulu.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (54)

Miten tässä yhteydessä puhutaan voittajasta? Eikö asia ole juuri päinvastoin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin yrittäjän näkövinkkelistä sanoisin asian olevan pelkästään positiivinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaan monessa pikkukunnassa sosiaalitoimi mielellään avustaa kunnasta pois muuttavia työttömiä. Eikä siinä kauan mene kun ovat isossa kaupungissa toimeentulotukiasiakkaina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se kokonaismäärä vaan se suhdeluku. Kuinka monta prosenttia muuttajista on työttömiä ja työllisiä, entäpä pois muuttavista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu on etsinyt pitkään vetovoimatekijöitä ja nyt se on tutkitusti löytynyt, sosiaalietuudet! Täysin selvä ja onnistunut
strategia, työttömiä tulee ouluun reippaasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun työttömyysaste on noin 17 % - jo ennen uusien työttömien muuttoa. Nousee varmaan yli 18 % kun maassa keskimäärin noin 7 % eli Oulussa noin 2,5 kertainen !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin jos katsot juttua niin ne työttömät on jo muuttaneet. Ja saaneet töitä koska oulun prosentti on laskussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työttömyysaste on nykyinen tässä tilanteessa, jossa työttömiä muuttaa kaupunkiin. Mihin se siitä nousisi? Itse asiassa on tainnut hieman laskea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lokakuussa Oulun työttömyysaste oli enään 13,1 prosenttia, joten taidat muistella aikaa ennen Sipilän hallitusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt selvisi miksi Oulu on laiminlyönyt vuosikausia työttömien rahojen käytön ja maksanut sakkoina parissa vuodessa valtiolle ne kuuluista 35 miljoonaa - kaikki pois Oulun liike-elämältä varsinkin pienyrittäjiltä, joille työttömät ne olisi käyttäneet.

Näin Oulun työttömät on pakotettu maksamaan uusien Ouluun muuttavien työttömien kustannukset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työtönkin on veronmaksaja. Ei pelkästään työttömyyskorvauksista (20 %), vaan samat ns. kulutusverot kuin kaikki muutkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta työtön saa käytännössä enemmän tuloja verovaroista kuin maksaa veroja, sillä pelkästään valtion maksuosuus työttömyysturvasta on noin 40 % ja tämän päälle valtio maksaa verovaroista vielä mm. asumistuet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rollolainen ei hevin lähde muuttamaan muualle koska poroja on vaikea paimentaa esim hesassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän tuo voi pitää paikkansa kun pelkästään työttömiä uusia tulijoita tuhat tolkulla, tuskin 90% töissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (54)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

64
Niinistöä haastettiin rajusti MTV:n tentissä – vältteli epäselviä vastauksia
54
Kolme Kärppäpelaajaa olympiajoukkueeseen, Kukkonen neljänsiin kisoihinsa
51
Kylmä on myrkkyä akillesjänteille - tennareiden ja nilkkasukkien käyttö ympäri vuoden on lisännyt oireilua
43
Iissä Postin jakeluautot välittävät jo kuvaa tien päältä – Destia tutkii keinoja digitalisoida maanteiden hoitourakoita
42
Uhka taas ilmassa: Sähköyhtiö Loisteen mukaan sähkölinjat eivät kestä kuuran painoa, jopa 5 000 voi jäädä sähköttä tällä viikolla
42
Cheek esiintyy Qstockissa vielä kerran – "Tulossa näyttävä ja tunteikas show"
31
Puolustusministeri Jussi Niinistö: Viranomaisilla oltava keinot estää soluttautuminen kriittisten kohteiden lähelle

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin itäosassa lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lopettakaa jo Väyrysen kannattajat

247 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Voi voi Sipilä

tullessaan, että hän eroaa, jos homma ei toimi. Sipilällä on mennyt homma lukemattoman monta kertaa pieleen eron edestä.... Lue lisää...
Sipilä lupasi päämin...

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.1.

Naapurit

22.1.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image