Oulu

Oritkarissa pääsee nyt hiihtämään jäällä

Hiihtolatuja on vedetty Oritkarin ja Vihiluodon Torpan välille. KUVA: Vihiluodon kyläyhdistys ry
Oulu 3.3.2016 18:36
Kaleva

Oulun edustan merialueelle on tehty hiihtolatuja.

Vihiluodon kyläyhdistys on vetänyt talkoovoimin Oritkarin ja Vihiluodon Torpan välille hiihtoladun, joka lähtee Torpan rannasta ja kiertää lahden perän kautta Oritkariin. Reitti poikkeaa rannan tuntumassa Surmankarin kautta Oritkariin ja sieltä suoraan lahden poikki Torpan rantaan.

Torpan rannasta lähtee myös toinen latu, joka kiertää Oulunsalon Vihirannan, Kallenrannan ja Niemenrannan asuinalueiden tuntumassa ja yhtyy Vihiluodon satamassa Oritkariin menevään latuun.

Oulun kaupungin ulkoliikuntapäällikön Mika Puolitaipaleen mukaan lähiaikoina selviää, pystytäänkö latuja vetämään muuallekin Oulun edustan meren jäälle kaupungin voimin.

– Latuja tehdään, kun olosuhteet ovat poikkeuksellisen hyvä eli kun jään päällä ei ole vettä ja kunnossapitäjän kalusto pystyy liikkumaan siellä.

Hän muistuttaa, että hiihtäjän silmiin jään kunto saattaa vaikuttaa erinomaiselta. Se ei kuitenkaan välttämättä kanna riittävästi ladun teko- ja kunnossapitokalustoa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Kaupungin sivuilla olevan Softroi latukartan mukaan meren jäällä Haukiputaan edustan jäälatu on kunnossa. Kukaan ei sitten muistanut kertoa ulkoilupäällikölle tuosta..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hiihdin tänään puolen päivän jälkeen Virpiniemi-Kiviniemi väliä, perinteistä ok toinen latu, kerenny tuiskuttaa jo toisen lähes umpeen, ota kunnon kepit eli sommat pitää olla isot, nyky sauvat uppoaa lumeen, rata pehmyt. Voi siinä luisteluhiihtää myös, jos ei oo liian nirso. Virpiniemessä, Haukiputaan Kirkolle, Kiviniemeen ei oo latuja kunnostellu 25.2 jälkeen. Perinteinen suht hyvä edelleen, luisteluhiihto kaipais jo kunnostusta, ei ees roskia kovin paljoo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

siitä nyt sitten hiihtelemään ketä huvittaa ja aina joka talvihan voi treenata tervahiihtoon ja samalla saa tuloksen että voi verrata muihin omaa kuntoaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ladut olivat tänään (3.3) loistavassa kunnossa, siitä iso kiitos Vihiluodon kyläyhdistykselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

285 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

mölisevät lapset linja-autoissa

Eikös ne lasten äänet ole niitä elämisen ääniä aidoimmillaan? Pipo kiristyy ja naama muuttuu norsun takapuoleksi vasta ... Lue lisää...
mirko

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image