Oulu

Opis­ke­li­ja­jär­jes­töt ja Sinnemäki tuomitsevat iskun

Oulu 28.10.2010 16:56 | Päivitetty 28.10.2010 18:03
Kaleva
Useat tahot ovat tuominneet Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) rakennukseen kohdistetun polttopulloiskun.

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) mukaan luultavasti rasistisia piirteitä sisältävä isku on huolestuttava ja tuomittava.

"Ylioppilaskuntien jäsenistöön kuuluu myös seksuaalivähemmistöjen edustajia. Polttopulloisku on ylioppilaskunnille viesti siitä, että seksuaalivähemmistöjen aseman parantamiseksi tehtävää työtä on jatkettava", kommentoi LYY:n hallituksen puheenjohtaja Katri Kulmuni.

Hänen mukaansa LYY tukee voimakkaasti OYY:n suvaitsevaisuuden edistämiseen tähtääviä toimia. LYY:n mukaan viharikoksiin sekä niiden ennaltaehkäisyyn ja selvittämiseen tulee suhtautua erittäin vakavasti.

Myös Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK tuomitsevat ylioppilaskunnan polttopulloiskun.

Politiikoista ainakin Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki on ehtinyt tuomita iskun tuoreeltaan. Hänen mukaansa sananvapaus ilman väkivallan pelkoa on asia, jota kaikkien poliittisten voimien tulee puolustaa.

"On tärkeää, että yhteiskunnassa kaikki toimivat sen eteen, että tällaista väkivaltaa ei missään olosuhteissa hyväksytä. Tuoreessa muistissa on myös Pride-kulkueeseen tehty isku", Sinnemäki kommentoi.

Myös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) tuomitsee täysin väkivaltaisen ja hyökkäävän toiminnan ylioppilaskuntaa vastaan. ViNO antaa tukensa OYY:n tavoitteelle edistää suvaitsevaisuutta ja ihmisten itsemääräämisoikeutta.

"Jokaisella tulee olla oikeus elää elämäänsä, olla onnellinen ja puhua julki mielipiteitään pelkäämättä väkivaltaa. Hyökkäys ylioppilaskuntaa kohtaan on törkeää ja asia täytyy tutkia perusteellisesti ja syylliset saada kiinni", sanoo ViNO:n puheenjohtaja Heikki Sairanen.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

18
Nämä kuusi asiaa jokaisen kuuluisi tietää taksiuudistuksesta – "Asiakkaalta vaaditaan nyt erilaista vastuuta"
15
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
9
Pitkään eduskunnassa ollut Erkki Pulliainen pohtii yhä ydinvoimarakentamista ja kaivostoiminnan vaikutuksia luontoon
8
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
5
Turkin historiallisten vaalien äänistä laskettu yli puolet, Erdoğan näyttää onnistuvan nousemaan maan yksinvaltiaaksi
5
Turkin vaalilautakunta: Erdogan on voittanut presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella
3
Kotimaisista "b-luokan kaloista" halutaan kehittää Rovaniemellä jotain uutta – kuore sopii jopa suklaan raaka-aineeksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

196 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

Kyllä, juuri näin. Eli aloittaja on hyvä, ja miettii uudestaan ketkä täällä näitä taloustalkoita todella tekeekään. + pä... Lue lisää...
Taloudellisesti riip...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image