Halpabussiyhtiö Onnibusin linja-autoilla pääsee ensi viikolla Ylläkselle ja Turkuun. Elokuun 27. päivä yhtiö taas aloittaa liikennöinnin Jyväskylään.
Yhtiö tarkkailee myös Oulun sisäistä liikennettä.
Onnibusin toimitusjohtaja kertoo, että heidän yksiselitteinen strategia on pyrkiä kaikille mahdollisille reiteille, niin rautateillä kuin maanteillä.
”Ei Oulukaan tule olemaan kilpailulta suljettu loputtomiin”, hän ilmoittaa yhtiön suunnitelmista.
Tällä hetkellä heillä on sisässä tarjous Seinäjoen sisäisestä liikenteestä. Jos he saavat sen, pitää heidän ostaa jostain kymmenen linja-autoa.
”Ei se mikään Amerikan temppu ole. Kymmenen on aika vähän.”
Oulun ja Jyväskylän välistä liikennöintiä elokuun lopusta alkaen hoitavan Oulun Onnikka Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kantola ilmoittaa, että hekin miettivät laajentumista.
”Jos Jyväskylän reitti lähtee hyvin, mietimme muitakin linjoja. Ei olla vielä päätetty, mutta pohjoiseen päin ne voisivat suuntautua.”
Onnibusin Ylläksen reitti mahdollistui, kun Onnibus teki sopimuksen Keskimatkat Oy:n kanssa, joka oli ajanut Turku–Ylläs-reittiä jo parin vuoden ajan. Liikennöinnin hoitaa jatkossakin Keskimatkat, mutta Onnibus mahdollistaa tehokkaamman myynnin.
Hinnat reiteillä riippuvat asiakkaiden määrästä. Tavoitteena on, että keskimääräinen matkalipun hinta olisi puolet matkahuollon hinnasta. Lippujen hinnat alkavat kolmesta eurosta.
Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö luottaa, että linja-autot saadaan ainakin puolilleen, jolloin he jäävät plussalle.
Onnibus on Mötön mukaan kärsinyt perinteisten toimijoiden häiriköinnistä. Yhteistyö Matkahuollon kanssa ei ole toiminut ja muutamat yhtiöt ovat valittaneet Onnibusin saamista reittiluvista. Onnibus ei kuitenkaan aio perääntyä.
”Me lyömme kiusaajille luuta kurkkuun poikittain.”