Oi­keus­toi­mit­ta­jat antoi Va­lo­kei­la-pal­kin­non Oulun kä­rä­joi­keu­del­le

Oikeustoimittajat ry on myöntänyt vuoden 2016 Valokeila-palkinnon julkisuuden edistämisestä Oulun käräjäoikeudelle.

Oikeustoimittajien mukaan Oulun käräjäoikeus on kuluneen vuoden aikana parantanut seksuaalirikostuomioidensa julkisuutta merkittävästi.
Oikeustoimittajien mukaan Oulun käräjäoikeus on kuluneen vuoden aikana parantanut seksuaalirikostuomioidensa julkisuutta merkittävästi.
Kuva: Essi Puuri

Oikeustoimittajat ry on myöntänyt vuoden 2016 Valokeila-palkinnon julkisuuden edistämisestä Oulun käräjäoikeudelle.

Oikeustoimittajien mukaan Oulun käräjäoikeus on kuluneen vuoden aikana parantanut seksuaalirikostuomioidensa julkisuutta merkittävästi. Käräjäoikeus on antanut yhä useammin julkisia selosteita, minkä lisäksi se on antanut myös mahdollisimman julkisesti laadittuja tuomioita.

Oikeustoimittajat toteaa tiedotteessaan, että Oulun käräjäoikeus puntaroi seksuaalirikosten salassapitokysymyksiä lähtökohtaisesti julkisuusmyönteisesti salaten vain välttämättömimmän.

"Julkiset selosteet ovat nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi julkisten selosteiden laatu on parantunut ja niistä käy aiempaa selvemmin ilmi se, millä perusteella käräjäoikeus on ratkaisuunsa päätynyt. Tämä antaa myös medialle mahdollisuuden toteuttaa tehtäväänsä vallan vahtikoirana, eli uutisoida paitsi teosta myös arvioida tuomiota sekä olosuhteita, jotka ovat teon mahdollistaneet", tiedotteessa todetaan.

Oikeustoimittajat ry toivoo, että Oulun käräjäoikeuden edustama avoimuus ja julkisuusmyönteisyys toimivat esimerkkinä kaikille tuomioistuimille.

Oikeustoimittajat antoi myös vuoden 2016 Sumuverho-palkinnon. Tämän hieman vähemmän positiivisen tunnustuksen sai Turun kaupungin psykiatristen palveluiden ylin johtoketju. Palkinto myönnetään salailukulttuurin edistämisestä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä