Neljän vuo­si­kym­me­nen fanitus hui­pen­tuu illan keik­kaan

Jo 39 vuotta John Fogertya fanittaneet Liisa Valkama, Tuula Levy ja Tarja Kärkkäinen tulivat Oulun stadionkonserttiin Kainuusta asti.

Liisa Valkama, Tuula Levy, Anna Kärkkäinen ja Tarja Kärkkäinen tulivat Oulun stadionkonserttiin ennen muuta John Fogertyn takia. Kaikki ostivat tosifanin merkiksi Fogertyn virallisen fanihuivin.
Liisa Valkama, Tuula Levy, Anna Kärkkäinen ja Tarja Kärkkäinen tulivat Oulun stadionkonserttiin ennen muuta John Fogertyn takia. Kaikki ostivat tosifanin merkiksi Fogertyn virallisen fanihuivin.
Kuva: Aki Harju

Jo 39 vuotta John Fogertya fanittaneet Liisa Valkama, Tuula Levy ja Tarja Kärkkäinen tulivat Oulun stadionkonserttiin Kainuusta asti.

Levy matkusti Ouluun Vuokatista ja muut Kajaanista.

"Tänään näemme Fogertyn ensimmäisen kerran livenä. Voit varmasti kuvitella, millaiset odotukset meillä on", Levy sanoo.

Valkama odottaa kuulevansa illan konsertissa kaikki Fogertyn hitit. "Niin CCR:n aikaiset kuin uudemmatkin", hän täsmentää.

Kärkkäisen mukaan on myönteistä, että myös Oulussa järjestetaan isoja stadionkeikkoja. "Me ostimme liput hetkeäkään empimättä."

Kolmikko osti myös John Fogertyn punaiset fanihuivit Fogertyn fanituotekojusta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä