Oulu

Mainos

Naista epäillään puukotuksesta Kaakkurissa

Oulu 15.11.2017 13:07
Kaleva

52-vuotiasta oululaisnaista epäillään Kaakkurissa tapahtuneesta tapon yrityksestä. Oulun käräjäoikeus vangitsi naisen keskiviikkona todennäköisin syin epäiltynä.

Poliisin mukaan naisen epäillään pistäneen leipäveitsellä miestä kylkeen lauantaina. Tapaus sattui yhdeksän aikaan illalla yksityisasunnossa. Poliisin mukaan tapahtumia edelsi runsas alkoholinkäyttö.

Uhri on päässyt pois sairaalasta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuulusteluilla ja muilla esitutkintatoimenpiteillä.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Useimmat ihmiset ovat tyytyväisiä asuinalueeseensa. Minusta Kaakkuri on arveluttava geton oloinen tai sellaiseksi kehittyvä alue. En muuta sinne milloinkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaakkurissa olen asunut jo 2,5 vuotta ja alueella en ole havainnut muita ongelmia kuin itse aiheuttamani ongelmat itselleni. Meteliä aiheuttavat lähinnä lapset tai koirat. Pimeällä uskallan liikkua paremmin kuin esimerkiksi keskustassa. Missä nämä kommentoijat, jotka ovat aina kärppänä kommentoimassa jokaista Oulun asuinaluetta, jossa jotain joskus tapahtuu, itse asuvat?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse olen asunut keskustassa yhteensä vajaat 30 vuotta enkä ole pelännyt liikkua ulkona milloinkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samat ajatukset mullakin. Pelkäsin ennen liikkua erityisesti pimeän aikaan ulkona kun asuttiin pesätiellä. Alueella on se maine, että siellä asuu huumejengiä ym rikollista porukkaa. Kuitenkin kun lapsi syntyi aloin liikkumaan vaunulenkeillä päivittäin, aamusta iltaan, ma-su mihin sattuu aikoihin, enkä koskaan törmännyt kuin pikkulapsiin, lapsiperheisiin, toisiin vaunulenkkeilijöihin ja koiranulkoiluttajiin. Turhia pelkoja siis oli mullakin joita oli mielessä kun aiemmin illat sohvalla nökötin. Kannattaa lähtä liikkumaan ja katteleen niin tietää millasta siellä kerrostalojen seinien ulkopuolella on... pesätiellä oli ihana asua!. Siinä oli KAIKKI tarvittavat palvelut lähellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun Kaakkurista on puhetta, tulee mielikuva jostakin getosta, minne ei oikein mieli tee mennä, ainakaan pimeän aikaan.
Ihmisiä sullotaan omituisesti joillekin asuinalueille...kerrostaloja rakennetaan kylki kylkeen kiinni , taivasta kohti korkeuksiin. Jopa omakotialueita samalla meiningillä rakennettuja. Oma rauha ja rakkaus ns. on kyllä kovasti hakusessa tässä asuttamistyylissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaakkuri ja Pesätie ihan hyvää asuinaluetta. Ei mitään isompia ongelmia mitä ei olisi missä tahansa muussakin isossa lähiössä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vähän niin kuin Puolivälinkangas ja Kaukovainio aikanaan, pariin-kolmeen taloon yhden kadun varteen kerätyt häiriköt terrorisoi ja pilaa koko alueen maineen... :(

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

hyi mikä pelottava getto tuosta kaakkurista on tullut. masentava ja syrjäinen paikka jossa nuoret ja vanhemmat yhteiskunnan hylkiöt rellestävät. no joojoo en yleistä, on siellä varmasti hyviäkin tolkun ihmisiä (tiedän itsekin kaksi), mutta muuten aika viimeisiä lähiöitä joissa haluaisin asua. ymmärrän kyllä joidenkin pakon.. syrjäinen sijainti, halvempi vuokra kuin paremmilla alueilla jne jne.. surullista vaan. jo yli kymmenen vuotta sitten kun kaverini asui silloin ihan uudessa muovimattokaksiossaan, ahdisti, kävi sääliksi kun vieraili. juopot narkomaanit ja yksinhuoltajat laitetaan samaan kasaan kauas kaikesta ni selvähän se kuinka siinä käy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei. Olen asunut kaakkurissa jo jonkin aikaa. Pihapiirissäni asuu oikein mukavia lapsiperheitä, ikääntyneitä sekä meitä nuoria. Yhtään hylkiötä tai narkomaania kuopimassa ojan pohjaa en ole nähnyt. Kaakkurissa mukava sijainti jos ei halua ihan keskustan vilskeeseen ja palvelutkin kaikki lähellä. Ja viimeiseen lauseeseesi että tietääkseni ihmiset itse hakevat haluamaansa asuin alueelle eikä yksinhuoltajia ja narkomaaneja "laiteta" tietylle asuin alueelle. Tottakai syrjäinen sijainti keskustasta laskee vuokranhintoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heh, ei oo getto, tässäkin hyvin rauhallista asua, ja vielä rivitalo hui :D miten uskoltaa xD ei oo kukaa viel tätä mammaa kurkkinu ikkunan takaa... lapsiperheitä ja vanhuksia, yh isiä, ei kuulu melu tai kukaan tappele, rauhallisin mielin, palvelut lähellä, on tk iso kauppa, bauhaus ym kävely matkan päässä, on hyviä ulkoilu reittejä, metsää ja luontoa, koulut ym ym... julkinen liikenne toimii. Vuokrat ei oo halvat ;) et tuu tutustuu, nii saatat yllättyä. Kaukovainiolla meno oli ihan jotain muuta eli siinä sulle oulun getto ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muovimatot? Asun pesätiellä ja minulla on kyllä laminaatti. Muutenkaan vuokra ei ole halvimmasta päästä,muualta saisi kyllä edullisemmin. Toki keskusta on kallis, mutta esim kaukovainiossa olisi noin 150e halvempaa. Tiskikonekin asunnossa ja palvelut lähellä,hiljaista kuin hupatossutehtaalla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä täällä kaukovainiolla ole sen enempää tapahtumia kuin sielläkään kaakkurin getossa. 😊 että eläpä yleistä! Ihana paikka asua, rauhallista, hyvät naapurit yms.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaakurissa mahtavat palvelut, puuttuu enää vain uimahalli.

Kaikki palvelut (apteekki, tk, Citymarket, S-kauppa, kauneushoitolat, R-kioski, alko, hieroja, naisten vaateliikkeet, päiväkodit, koulut, kirjasto, Bauhaus, Jysk, Tokmanni, hampurilaispisteet, kiinalainen ravintola, katsastusasema, autopesula, Musti ja mirri, eläinlääkäriasema ja hammaslääkäri jne jne...) kävelymatkan päässä.

Rauhallista, viihtyisää asuinaluetta, pururadatkin hiihtoon ja ulkoiluun löytyvät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumisateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

18.11.

Naapurit

18.11.

Fingerpori

18.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image