Kaksi naamioitunutta henkilöä murtautui Oulun Limingantullissa sijaitsevaan päivittäistavarakauppaan perjantain vastaisena yönä.
Sisään oli menty rikkomalla ikkunaruutu. Liikkeestä varastettiin ainakin kassakaappi, jossa oli asiapapereita ja käteistä rahaa.
Vartijoiden ja poliisin saapuessa paikalle tekijät olivat ehtineet poistua paikalta. Poliisin tietojen mukaan tekijät pakenivat vanhalla punaisella henkilöautolla.
Rikoskomisario Jan Sormunen kertoo, että teko oli tapahtunut nopeasti, ja tekijät olivat todennäköisesti tienneet mitä tulivat hakemaan.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.