Mainos

Myrskyn saldo: Vettä kellareissa, Stockmann kiinni, kymmeniä kaatuneita puita

Aleksanterinkadun ja Albertinkadun risteyksessä pystyi veneilemään kumiveneellä. Aleksanterinkadun ja Albertinkadun risteyksessä pystyi veneilemään kumiveneellä.
/ Lukijan kuva
Oulu  30.7.2012 | Päivitetty 30.7.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Maanantai-iltapäivän ukkosmyrsky nosti veden tielle useissa paikoissa Oulua. Muun muassa eteläinen ja pohjoinen alikulkukäytävä olivat veden vallassa.

Pelastuslaitos neuvoi autoilijoita ajamaan vaihtoehtoisia reittejä. Vesi nousi tielle muun muassa keskustassa, Madetojan salin edustalla ja Tuiran Koskitiellä.

Ukkonen aiheutti palokunnalle noin 40 vahingontorjuntatehtävää. Kyse on ollut lähinnä vesivahingoista. Palokunnan mukaan tehtäviä on tullut Oulun ja Haukiputaan alueella, suurin osa Oulussa.

Illalla yhdeksän jälkeen tilanne alkoi pelastuslaitoksen osalta hieman helpottamaan. Päivystävä palomestari Veli Nikula kertoi Kaleva.fi:lle illansuussa, että käynnissä oli vielä lukuisia raivaustehtäviä.

"Oulun alueella on kaatunut kymmeniä puita ajoradoille ja pyöräteille, ja niiden raivaamisessa menee vielä useita tunteja. Lisäksi vettä pumpataan pois useista kiinteistöistä", Nikula sanoo.

Stockmann jouduttiin sulkemaan

Tavaratalo Stockmannilla jouduttiin sulkemaan kaksi kerrosta heti ukkoskuuron alettua vesivahingon takia.

Stockmannin mukaan tavaratalon ensimmäinen kerros pysyi aluksi auki, mutta toinen ja kolmas kerros jouduttiin sulkemaan, kun viemäriputkesta tuli vettä noin 200-300 neliömetrin alueelle toiseen ja kolmanteen kerrokseen.

Ennen seitsemää tuli tieto, että koko tavaratalo suljetaan. Stockmann kuitenkin aiotaan avata tiistaina.

Silminnäkijän mukaan keskustassa sijaitsevassa Beauty Center -kuntokeskuksessa viemärivesi nousi jumppasalin ja pukuhuoneiden lattialle. Kiinteistöjen kellareissa on ollut vettä ainakin Asemakadulla.

Poliisi: Henkilövahingoilta säästytty

Poliisin johtokeskuksen tilannepäivystäjä Juha Karjalainen sanoi ennen iltakahdeksaa, että myrsky on työllistänyt enimmäkseen palokuntaa. Kova tuuli ja rankkasade sai alikulut ja viemärit tulvimaan, mutta poliisilla ei juuri ollut tehtävää.

"Henkilövahingoilta on säilytty ja se tietysti on tärkeintä", Karjalainen sanoo.

Pelastuslaitoksenkaan tietoon ei ole tullut henkilövahinkoja.

Satoja salamoita Oulun alueella

Oulun alueella nähtiin Ilmatieteen laitoksen mukaan 400 salamaa puolessa tunnissa. Vettä tuli 26 millimetriä kahden tunnin aikana viiden ja seitsemän välillä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pauliina Kuokka kertoo, että ukonilma syntyi, kun Venäjältä ja Etelä-Suomesta virrannut lämmin ja kostea ilmamassa törmäsi Oulun seudulla viileämpään ilmarintamaan. Kuokka luonnehti myrskyä "voimakkaaksi rajuilmaksi."

Virpiniemessä myrsky kaatoi silminnäkijöiden mukaan kymmeniä puita. Myös sähköt olivat poikki ainakin joissain osissa Virpiniemeä.

Todistitko ukkosmyrskyn tuhoja? Lähetä myrskykuvia ja muita havaintoja numeroon 13222 tai Kaleva.fi:n verkkolomakkeen kautta!

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/111 kommenttia

...on se jo nähty niin monta kertaa...
31. heinäkuuta 2012 kello 23.11.56

Niinhän ne isot herrat sannoo, ettei kallioparkkiin tule koskaan vesi sisälle! Yrittävät ihmisraukoille uskotella ja vakuutella kaikin tavoin että sen rakentaminen kannattaa syystä jos toisesta! "Pittäähän nyt SUUR OULUUN saada hieno kallioparkki tehtyä, vaikka kaikilla ei ole edes kunnolla ruokaan rahaa ja lääkärin määräämiin lääkkeisiin. Pitää näyttää maailmalle...että Oulussa osataan tuhlata". Kyllä ne rahat menee kuin kankkulan kaivoon! Olisi paljon parempi antaa vähävaraisille ja pienellä eläkkeellä oleville nekin rahat! Herrojen kukkaro siitä lystistä lihhoo ties kuinka pulleaksi!!Sano minun sanoneen että;"Tulee se vielä aika, jolloin herrat on ihmeissään siitä mitä tuli tehtyä..!!! Silloin se on myöhäistä!" (Nythän on kuntaliitokset menossa ja tuonkin höpötyksen maksamiseen pitää saada maksumiehiä uusista oululaisista!!!) Voi näitä hävityksen päiviä..! Antakaa nuo rahat köyhille !!Tämäkin on yksi mielipide!


Fillaristi
31. heinäkuuta 2012 kello 20.00.22

Olin pyöräilemässä Haukiputaalta Ouluun, kun alkoi tulla vettä Patelassa aivan kuin olisi ämpärillä heitelty päin näköä. Pysähdyin erään kaupan kohdalla, ja pidin pienen tauon.


märkää..?
31. heinäkuuta 2012 kello 12.34.58

oli kyl vettä tullu aika perkeleesti :D kavereide kaa mentiin Gallerian taakse suojaan sateelta. siltä kun oltiin lädössä kun sade lakkas pariksi sekunniksi huomattiin et oulusta tuliki sit uusi venetsia...oli aika hilpeä näky, noh, ei siinä mitää. kävllää etten päi. kengäthän siinä ny kastu mut oli kyl aika kokemus tämäki... :D


Pesukarhu
31. heinäkuuta 2012 kello 12.01.39

luulis ny populan jo uskovan et eteläine ja pohojone aliska o aina täynä vettä ku sitä sattaa kunnol vaa aina jonku pässin o pakko uhallaki ajaa sitäkautta ku ei jakseta kiertää sitä muutamaa 100 metrii...oma on murheensa jos tulee läpipesu autolle...siin tarvi itkiä


mitä siellä keskustassa oikein tapahtui?
31. heinäkuuta 2012 kello 12.00.35

siis pukkasivatko rakennusten sisällä olevat viemärit vettä väärään suuntaan?


BRB
31. heinäkuuta 2012 kello 10.46.26

Kannattais näitten junttieurpojen tiedostaa se, että Suomessa on kaikissa suurissa kaupungeissa maanalaisia pysäköintilaitoksia. Ei se maan alle rakentaminen mitään rakettitiedettä ole, mutta selvästi yli oulaisten ymmärrystason.


Böö
31. heinäkuuta 2012 kello 12.27.04

Täällä vaan tykätään valittaa joka ikisestä asiasta. Mikään ei kelpaa ja kaikki mikä on uutta, on väärää.


NIMIMERKKI
31. heinäkuuta 2012 kello 10.15.50

märkä mutta hengissä nimimerkki! TÄYSIN SAMAA MIELTÄ OLEN!!!


Myrskyssä ajanut
31. heinäkuuta 2012 kello 9.37.12

Mihin se palokunta antoi kehoituksen vaihtoehtoisesta reitistä? RDS- radiosta ei ainakaan kuulunut mitään liikennetiedotusta tästä asiasta! Varoiteltiin vain Kemin tietyöalueella olevista räjäytyksistä!


pera k
31. heinäkuuta 2012 kello 9.30.39

Lyhyt se on tuo ihmisen kesämuisti! Uutisena tarjotaan sitä, että alikäytävät lainehtivat. MInusta uutinen olisi se, että jonain kesänä alikäytävät EIVÄT olleet vettä täynnä ..


tyyppi
31. heinäkuuta 2012 kello 9.25.19

joo olin oulussa katsomassa tapahtumaa kun asun haukiputaalla.Pääsin itsekkin kalevaan ja iltalehteen!


Auto ole sukellusvene!
31. heinäkuuta 2012 kello 8.47.19

Onko oulussa niin vieraantunutta väkeä että kuvittelevat että autolla voi ajaa JÄRVEEN ?

Ensinnäkin veteen ajettaessa se olkaa kellua ja kuljettaja menettää hallittavuuden, toiseksi hetkenpäästä se hörpää vettä ilmanpuhdistimen kautta moottoriin ja sammuu siihen ja aiheuttaa mittavat vauriot TYHMÄN KULJETTAJAN VÄLINPITÄMÄTTÖMÄN TOIMINNAN SEURAUKSESTA !

VAKUUTUSYHTIÖIDEN EI TULISI KORVATA NÄITÄ TAHALLAAN AIHEUTETTUJA VAHINKOJA !


Pertti
31. heinäkuuta 2012 kello 12.24.38

Onko joku pissannu sun aamumuroihin?


raju henry
31. heinäkuuta 2012 kello 8.00.33

mitenkähän ois käynyt uudelle maa-uimalalle Kivisydämmelle?
kukahan ton nimen keksi? naivi ja mauton.


ukko
31. heinäkuuta 2012 kello 7.48.33

Ei siltikään ollut kovin kummoinen ukkonen, jyrisi toki tuntikaupalla mutta ei sen kummempaa muutaman salaman kera..


BlackDevil
31. heinäkuuta 2012 kello 3.08.56

Joo niihän tuota paukku Muhoksellakin aika rankasti, oli kyllä komia salamat, sähöt oli poikki hetken, kotipaikalla iski salama, sulakkeet räpsähti, ihime ettei muuta käynny. .


vanhus.
31. heinäkuuta 2012 kello 2.16.12

sen verran oli ukonilmaa että huomasi, mut pari kertaa jysähti päällä tääl kaupungissa ja sit reipas kaatosade, joka rauhoittui nopeasti tavalliseksi sateeksi. Ei tosiaan tarvii kummoista sadetta kun oulussa vettä lainehtii useammassakin paikassa.


Lightyear
31. heinäkuuta 2012 kello 1.25.01

Lisää tämmösiä säitä. On tämä kesä ollutkin melko tylsä .-)


Pesukarhu
31. heinäkuuta 2012 kello 12.00.14

kauan piti oottaa väläkkymistä vaa tuli onneks lopulta..oli komiaa katottavaa...siihe asti ulukona katoin kunnes vettä rupes puottaan sit piti siirtyy sisäle...sain sentää muutamasta salamasta kuvanki...toivottavasti tullee viel lissää


Plup plup
31. heinäkuuta 2012 kello 1.23.33

Sitten ei kadut tulvi kun kivisydän valmistuu, nimittäin sinne se kaikki vesi menee kaduilta, tulppa vaan irti niin slurps vaan.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös