Kastellin monitoimitalon asemakaava on valmistunut. Tekninen lautakunta päätti asettaa kaavamuutoksen vielä kertaalleen nähtäville, mutta jos muistutuksia ei jätetä, kaava etenee lopulta Oulun valtuuston hyväksyttäväksi.
Monitoimitalon Hyrrän lisäksi kaavamuutoksessa on linjattu Sairaalarinne-nimistä katualuetta ja Medikiinteistöt Oy:n korttelialueita.
Monitoimitalon koko alaksi kaavassa on merkitty 25 000 kerrosalaneliömetriä, kun luonnosvaiheessa neliöitä oli 2 000 enemmän.
Kastellin monitoimitaloon tulevat tilat yhtenäiselle peruskoululle, Kastellin ja Karjasillan lukiot korvaavalle uudelle lukiolle, päiväkodille, nuorisotoimelle ja kirjastolle sekä liikuntasaleille.
Kaupunki järjesti monitoimitalon suunnittelemisesta kilpailun 2009-2010. Kilpailun voitti arkkitehtitoimisto Lahdelma&Mahlamäki Oy:n ehdotus "Hyrrä".
Lue lisää keskiviikon Kalevasta!