Oulu

Mainos

Miksi Oulussa tuulee aina? "Tietysti siksi, että täällä on niin hyvä pöhinä"

Toisinaan tuuli tuivertaa Oulussa todella kipakasti. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 24.11.2017 11:07
Sampo Marski

Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä.

Vanhaan hyvään aikaan lapset hiihtivät kouluun umpihankea ja sekä tullessa että mennessä oli ylämäki. Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden sukupolvikokemus on puolestaan ainainen vastatuuli, joka kylmettää sormien lisäksi myös opiskelijan sielun. Mutta miksi Oulussa tuulee aina?

Oulun yliopiston luonnonmaantieteen professorilla Jan Hjortilla on tämän viikon Tiedekysymykseen vastaus valmiina.

– Tietysti siksi, että täällä on niin hyvä pöhinä, Hjort naurahtaa.

Täysin positiivisen ilmapiirin varaan Hjort ei Oulun tuulisuutta laske.

Oulun sijainti meren äärellä ja Pohjois-Pohjanmaan maisemat ovat luonnollinen selitys tuulisuudelle. Tämän vuoksi myös keskimääräiset tuulen nopeudet voivat olla suurempia.

– Merestä johtuen meillä on paljon tasaista pintaa, joten tuuli pääsee esteettä puhaltamaan. Ei ole kitkaa, joka hidastaisi tuulen liikettä, Hjort kertoo.

Väite Oulun tuulisuudesta ei kuitenkaan saa professorilta enempää myönnytyksiä. Vaikka kostea ja kylmä ilma näin alkutalvesta pyöräilevää opiskelijaa harmittaa, on väite myytti.

– Ei Oulussa aina tuule. Esimerkiksi kesähelteillä ja talven kovien pakkasjaksojen aikana voi olla pitkiäkin aikoja, että ei tuule juuri ollenkaan, Hjort muistuttaa.

Seuraavan kerran Alppilan suoralla vastatuuleen polkiessa voi lohduttautua sillä ajatuksella, että ehkä niissä isovanhempien hiihtokertomuksissa oli myös värikynää mukana.

Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä. Lisää lehden juttuja voit lukea täältä.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Täällä Oulussa ei pöhise muut kuin Arina ja Valkea, kaikki muu on retuperällä ja ala-arvoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joka väittää, että Oulussa tulee aina, niin suosittelen asumaan vähän aikaa Helsingin keskustassa. Siellä se vasta tuuleekin! Ja siihen on myös luonnollinen selitys. Helsingin keskusta on nimittäin niemellä, joka on täysin meren ympäröimä muualta kuin pohjoisesta. Tuuli on myös aina viileä: Jos nimittäin ilmavirtaus käy vaikkapa etelästä, se jäähtyy sopivasti mereltä tullessaan. Ja maalta päin käyvä tuuli tulee aina pohjoisesta. Oulussa tosiaan kesällä on silloin tuuletonta, kun korkeapaine työntää lämmintä ilmaa itäsuunnasta. Ilmavirtaus pitää merituulen poissa, jolloin kaupungin päälle kehittyy oikein kunnon hautova helle. Talvella taas idästä puskeva korkeapaino tuo tyynen pakkasilman.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä ei pöhise kuin oululaisten tuulipuvut, ja tuuli käy korvien välistä läpivetona.
Täällä negatiivisuuden keskittymässä kun ei muuta pöhinää saa aikaan, kun mikään ei ole koskaan tuulipukuporukalle mieleen. Täällä ujelletaan menemään synkkyydessä, kateellisuudessa, toisia kyräillessä ja täältä voisi sammuttaa valot aivan hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuljemme nähtävästi eri osissa kaupunkia tai meillä on erilaiset linssit😊en tunnista kuvaustasi. Olisiko kauneus katsojan silmissä, tai ei..?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä pöhisee vain vastustushenki. Kaikkea vastustetaan, koska se on niin kivaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa pöhisee osaamattomuus ja negatiivisuus.
Antaa tuulla vaan pysyypä ilma raikkaampana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä pöhinä?Stockmann?Matkailukeskus?Huvipuisto?Monitoimiareena?Osulahenki sielä pöhisee ihan ölövinä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

14:23
Hiihtolomaliikenteen superviikonloppu on käsillä – liikenne vilkastuu Kemin ja Jyväskylän välillä nelostiellä
14:10
Urheilijat saavat lisää sananvaltaa olympialiikkeessä - Emma Terho toivoo, että urheilijat uskaltavat heittäytyä urheilemaan
14:07
Kemin asema koitui toistamiseen aasialaismatkustajien murheenkryyniksi: Tällä kertaa mies värjötteli pyjamahousuissa laiturilla
13:44
Selvitys Ruotsin valtiopäivien puhemiehestä valmistui - käyttäytyi sopimattomasti ja epäammattimaisesti
13:43
Sipilä ei lupaa vielä EU-parlamentin lisäpaikkaa Ahvenanmaalle
13:40
Oulun käräjäoikeus: Mies sai neljän vuoden vankeustuomion hyväksikäytöstä, kaksi uhria usean vuoden ajan
13:29
Vakaumuksellista totaalikieltäytyjää ei voi tuomita tällä hetkellä vankeuteen – oikeuden tuore ratkaisu voi mullistaa oikeuskäytännön

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

151 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Täysin Juhan taitavaa propagandaa. Tähän lukuun on laskettu esim. ne tuhannet, jotka ovat muutaman tunnin tai yhden tunn... Lue lisää...
valetta taöysin

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image