Miksi Kii­min­gin lu­kios­ta vain alle puolet saa tänä keväänä val­ko­la­kin?

Kiimingin lukioon otetaan vuosittain sisään 85 opiskelijaa. Tänä keväänä heistä vain 41 eli alle puolet valmistuu ylioppilaaksi.

Kiimingin lukioon otetaan vuosittain sisään 85 opiskelijaa. Tänä keväänä heistä vain 41 eli alle puolet valmistuu ylioppilaaksi.

Mistä tämä johtuu, Kiimingin rehtori Pia Räsänen?

– Sen kun tietäisi. Olemme kovasti koettaneet motivoida opiskelijoitamme.

– Myös opettajien kokouksessa on keskusteltu siitä, että motivoitumisessa ja motivoinnissa on sekä meillä että opiskelijoilla paljon tehtävää.

– Meillä on ollut jo pitkään tavoitteena, että saisimme luotua me-henkeä ja yhteisöllisyyttä sekä ylpeyttä omasta tekemisestä.

– Esimerkiksi tänä vuonna lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoille oli kakkosjaksossa team-jakso, josta tuli paljon myönteisiä kokemuksia.

– Erilaisia toimenpiteitä on siis tehty ja niitä tehdään myös jatkossakin.

Onko tämä tavallista, että näin pieni osa sisään otetuista opiskelijoista valmistuu?

– Ei, tänä vuonna heidän osuutensa oli poikkeuksellisen iso. Yleensä luku on pienempi.

Mitä käytännössä on tapahtunut niille opiskelijoille, jotka ovat tulleet sisään lukioon mutta eivät nyt saa valkolakkia?

– 30 opiskelijaa jatkaa opintoja vielä neljäntenä vuonna.

– Opiskelijat ovat yksilöitä ja kullakin on omat syynsä sille, miksi he haluavat käydä lukiota pidempään.

Entä ne loput 14, missä he ovat?

– Vuosien aikana he ovat saattaneet siirtyä esimerkiksi ammatilliselle puolelle.

– Jotkut ovat voineet siirtyä myös aikuislukion puolelle.

– Elämän kohtalot ovat erilaisia. Kokonaan opinnot keskeyttäneet ovat harvassa.

Mitä tästä seuraa?

– Kansantaloudellisesti tämä ei tietenkään ole hyvä asia. Olisi parempi, että opiskelijat valmistuisivat kolmessa vuodessa mutta onhan se laissakin, että lukiota saa käydä 2–4 vuotta.

– Neljännelle vuodelle jatkavat sulautuvat olemassa oleviin opetusryhmiimme, lisäryhmiä ei tarvitse perustaa eikä lisäkustannuksia tule.

Ilmoita asiavirheestä