Oulu

Miehet tunkeutuivat asuntoon, kotiväki puolustautui puukolla - oikeus jakoi vankeutta ja sakkoja

Oulu 7.5.2015 10:05
Kaleva

Hovioikeuteen valittaminen ei tuonut liennytystä tuomioihin tapauksessa, jossa kotiin tunkeutumisesta jaettiin rangaistuksia niin tunkeutujille kuin kotiväelle.

Tapaus sattui Oulussa heinäkuussa 2013, kun kaksi miestä tunkeutui yksityisasuntoon rikkomalla asunnon oven kivellä. Sitä ennen he olivat huudelleet asunnon ulkopuolella ja hakanneet ovia.

Asunnossa oli sisällä mies sekä asunnossa asunut nainen. Tunkeutujan rikkoivat asunnossa paikkoja ja toinen heistä varasti kannettavan tietokoneen. Asunnossa ollut mies puolustautui muun muassa lyömällä toista tunkeutujista puukolla reiteen.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa toisen tunkeutujista törkeästä kotirauhan rikkomisesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Tietokoneen varastanut mies tuomittiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja varkaudesta neljän kuukauden ja 15 päivän ehdottomaan vankeuteen. Vankeutta ei voitu tuomita ehdollisena hänen aikaisemman rikollisuuden vuoksi.

Tunkeutujien mukana oli myös kolmas mies, joka tuomittiin kotirauhan rikkomisesta 30 päiväsakkoon (600 euroa). Oikeuden mukaan hän ei ollut käynyt sisällä asunnossa, mutta on rikkonut kotirauhaa tulemalla takaoven kynnykselle.

Myös puukolla puolustautunut mies tuomittiin hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä. Hän sai 50 päiväsakkoa (300 euroa). Oikeuden mukaan mies oli ollut hätävarjelutilanteessa, mutta hyökkäys häntä kohtaan ei ollut niin voimakas, että teräaseen käyttö oli hyväksyttävää.

Tunkeutujat määrättiin maksamaan asunnon haltijalle vahingonkorvauksia yhteensä noin 1800 euroa. Lisäksi heidän maksettavakseen tuli reilut tuhat euroa asunnolle aiheutetuista vahingoista.

Hovioikeuteen tuomiosta valitti tunkeutujien mukana ollut kolmas mies, joka vaati syytteiden hylkäämistä. Hovioikeus ei kuitenkaan katsonut uutta käsittelyä tarpeelliseksi, eikä myöntänyt jatkokäsittelylupaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (38)

Ihmisen pitää voida ja saada puolustaa itseään ja kotiaan. Samaan aikaan murhaajia päästetään vapaaksi ja lomille jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koti on pyhä paikka. Jos noin röyhkeästi uhkaillaan ja tungetaan toisen kotiin - vieläpä vakavan uhkauksen kera - olisin saattanut vankeudenkin uhalla " pistää tunkeutujat pilven reunalle". Arvaan että moni ajattelee :"hullu", mutta tilanteen mennessä rajatapaukselle: jompi kumpi - niin kullä se on tunkeutujat joka joko luovuttavat tai sitten " uhraavat itsensä".
Realitilanteessa saattaa tilanne muuttua, mutta ,,,, harkitsisin tunkeutujana , millainen saattaa olla tilos tunkeutumisesta alieelle jolle heillä ei ole asiaa - varsinkaan tujoisassa mielessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veikko Huovisen kertomuksessa "Erään murhan motiivi" jatkuvasti miehensä kiusaamaksi jotunut vaimo tarjoili maukkaan aterian lisukkeena ketunmyrkkyä, minkä seurauksena mies joutui kirkkomaahan. Oikeudenmukainen tuomari vapautti naisen, määräsi syytetylle kaiken miesvainajan jättämän omaisuuden ja kukkuraksi valtion varoista korvattavaksi tapporahaa 1500 markkaa. Siinä tuomiossa toteutui todellinen oikeudenmukaisuus

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun asuin Amerikassa joitakin vuosia, siellä oli maan tapa ampua kotiin tunkeutujat. Ja syyllinen oli aina tunkeutuja eikä talonväki, joka sai vaikka ampua koska ei voi tietää onko tunkeutujalla ase vai ei. Höpö hommaa suomalainen lainsäädäntö ettei saa puolustaa kotiansa tunkeutujia vastaan. Amerikassa oli koka talossa yöpöydän laatikossa ase tunkeutujia varten ja sitä kuului aika ajoin joku käyttävän. Myös autoissa oli hanskalokeroissa aseet kun tiellä liikkuessa ei koskaan voinut tietää kuka hullu tulee vastaan. Suomessa laki hyysää kaikenmaailman gangstereita ja varkaita. Saisi tuohon tulla muutos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitähän pittää tapahtua ennenkuin teräaseen käyttö on hyväksyttävää?? Pää kainalossa kait..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lakiin on tultava nopeasti muutos . Kansan oikeus tajun mukaan tunkeutujat pitää saada vaikka ampua . Minä en ainakaan hyväksy lakia vaan käytän omaa lakia kun tulee sellainen tilanne eteen .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kysymys: miten saa puolustautua sitten laillisesti? Vai onko ainoa oikea tapa hypätä karkuun vaikka 4. krs parvekkeelta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lukea näitä hovioikeuden päätöksiä. Mitä ihmettä???? Tunkeutujilla mukana kirves siinä vaiheessa puukolla puolustautuminen on pientä, ei todellakaan liioittelua, sairasta , suomen oikeus taju on sairas. Koti rauhan puolustamisessa puolustajalla pitäisi olla lähes täydellinen syytesuoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa korvaukset maksaa valtio suurimmissa osassa rikoksia. Jos rikoksen tekijällä ei ole varallisuutta, niin valtio maksaa. Siksi luulen, ettei niitä sen vuoksi nosteta, ainakaan lähiaikoina. Tulisi valtiolle rikolliset entistä kalliimmaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä kyllä puolustaisin kotiani ja terveyttäni kaikin mahdollisin keinoin, jos tänne joku tunkeutuisi, sanoopa elämästä vieraantunut tuomari asiasta sitten mitä hyvänsä. Johan minulle valtionkin puolesta ja vielä pakollisesti annettiin koulutustakin siihen 11 kuukautta. Onneksi en kuitenkaan liiku sellaisissa porukoissa, että erityisesti houkuttelisin tänne ketään ulkopuolisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos minun kotiini murtauduttaisiin luvatta,niin kyllä ensiksi käyttäisin voimakeinoja ja sitten vasta kyselisin mitä asiaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On tämä kyllä meleko tarpeeton maa tämä Suomi , oikia Euroopan Siperia , ei saa etes ittiään puolustaa .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen oikeuslaitos on erittäinnpahasti kieroutunut oikeudentajussaan,suorastaan sairas!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kaikki tuomarit viralta, pelkkä lautamiesten käsittely ois oikein!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (38)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä maan eteläosassa. Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa.

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 seuraavissa Lapin kunnissa: Ylitornio, Pello, Pelkosenniemi, Savukoski, Inari ja Utsjoki. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla ja Muonio.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

329 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työttömät sylkykuppina

Ensinnäkään, tämä ei pidä paikkaansa. Ei ole ketään jotka "aina" saa töitä, eikä ketään jotka eivät "koskaan" saa töitä,... Lue lisää...
Väsynyt

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image