Kesken Oulun Meripelastajat ry:n 50-vuotisjuhlien tulee hälytys. Kanootti on kaatunut ja kaksi ihmistä on joutunut veden varaan.
Päivystysvuorossa olleet meripelastajat lähtevät matkaan sillä silmänräpäyksellä Kiikelin vierasvenesatamasta.
Yhdistyksen juhlapäivään kuuluu meripelastusnäytös, mutta nyt ei ole kyse siitä. Tilanne on todellinen.
Pelastustehtäviä tulee keskimäärin parikymmentä vuodessa. Historiansa aikana Oulun Meripelastajat ovat pelastaneet yhteensä 37 ihmisen hengen ja 31 alusta todennäköiseltä tuhoutumiselta. Yhdistys on myös avustanut noin 560 merihädässä ollutta henkilöä ja lähes 400 alusta.