Oulun Merikosken vesi pysyy ylhäällä vielä pitkään. Runsaita juoksutuksia Oulujokeen joudutaan jatkamaan, sillä Oulujärven vedenpinta nousi entisestään viikonlopun aikana. Vesi on nyt yhdeksän senttiä korkeammalla kuin säännöstelyn yläraja.
Merikosken virtaama on laskenut vähän, mutta esimerkiksi sunnuntaina kokonaisvirtaama oli vielä 830 kuutiota sekunnissa. Perjantain vastaisena yönä virtaama oli hetkellisesti 856 kuutiota. Virtaamien arvioidaan pysyvän korkealla koko elokuun ajan.
Osa Ainolan puistosta on edelleen veden vallassa. Puiston teille tulvinut vesi on tuonut mukanaan katkenneita oksia, puunrunkoja ja roskia. Tulvavesi on aiheuttanut vahinkoa myös puiston kasveille ja istutuksille.
Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen kertoo että, Oulujärven alapuolella sijaitsevassa Jylhämän voimalaitoksessa juoksutetaan 700 kuutiota vettä Oulujokeen joka sekunti. Merikoskessa vedenpinnan ei pitäisi kuitenkaan enää nousta, sillä tulovirtaamat Oulujoen sivujoilta ovat vähentyneet selvästi. Sateet voivat kuitenkin pahentaa tilannetta.
”Esimerkiksi Sanginjoella tulvahuippu oli viime perjantaina. Nyt vesi on laskenut siellä jo selvästi alemmaksi”, Vehviläinen sanoo.

Kommentit
Nyt olisi kuulkaa mahtava jos kaikki patoluukut suljettaisiin 5 minuutissa. Joki on kuin juna, vesi ei muuten pysähtyisi. Sitä tulisi yli padoista ja penkereistä. Sitten olisi katseltavaa...
Hutkiva journalisti... Oohan hiljaa ku et asiasta selvästi mittään tiiä.
On vettä
Miksi ei juoksuteta tuplasti vaikkapa 1660 kuutiota sekunnissa? Maat ovat veden täyttämät eli selvästikään nykyinen juoksutus ei riitä! Hullua pitää patoluukkuja vain vähän raollaan, jos ne TÄYSIN AVAAMALLA saataisiin Oulujoen tulvavahingot minimiin. Miksi Kaleva ei selvitä asiaa?
Mutta jos tehdään tuolla tavalla niinkuin sinä sanot niin silloinhan ei saataisi enää juomavettä (Oulunvesi), kemiran jäähdytykset loppuisivat? ota asioista selvää ennenkuin lauot.
Sinähän se viisas olet. Hae äkkiä fortumille töihin...
Niinhän se on aina ollut, Oulussa nautitaan, Kainuussa kärsitään.
Energiayhtiöiden ahneuden takia nyt rantoja pilataan. Ovat pitäneet Oulujärveä tapissa koko ajan ja nyt joudutaan paniikkijuoksutuksiin muutaman sateen takia.
Lopettakaa se juoksutus jo ei pääse kalaan muuten .
ja sähkön hinta taas vaan nousee ku voimalaitos joutuu ohijuoksuttamaan kallista energiaa. selityshän sekin.
Niin, markka-aikaan ei ollut inflaatiota, eikä edes PErsuja. Tosin SMP poisti työttömyyden yksipuolisella julkilausumalla, vai oliko se itsensä? No, silloinen puoluesihteeri Soini mahtaa olla näissä asioissa viisaampi?
Taitaapa olla ihan päin vastoin asian laita. Lauantaina aamupäivällä patosiltaa pitkin vaimon kanssa kulkiessamme huomasimme, että voimalaitoksen yläkanavan vedenpinta oli noin metrin alle normaalin korkeuden. Sen näki selvästi niistä pitkittäispadossa olevista tulva-aukoista, joiden alareunan korkeudella vesi normaalisti on. Olisiko niin, että voimalaitos ei tee juuri nyt sähköä edes normaalin tuotannon määrää, koska sähkön tukkuhinta on paljojen vesien takia liian alhaalla. Taitaa olla kannattavampaa laskea turha energia ohi kuin myydä se liian halvalla. Tästä sitten mm. venesatamissa veneet kärsivät.
tämä on ollut Tapahtuma oululaisille, meitä oli päivälläkin yli sata katsojaa yhtä aikaa ja väki vaihtui koko ajan. kiva kesätapahtuma täällä.
Joo, mukava oli huomata, että ihmisiä kiinnostaa vielä jokin asia, johon ei myydä lippuja tai jossa ei ole oluttelttaa.
Tuossapa bisnesidea!