Lukijat ovat kuvanneet, kuinka talot hukkuvat lumeen ja lumikasat kasvavat Oulun keskustassakin. Myös talojen kattojen lumenpaljous on saanut lukijat tarttumaan kameraan.
Oulun seudulle on luvassa perjantaiksi vain heikkoja lumisateita ja lauantaina on poutaa. Sen sijaan sunnuntain vastaisena yönä saapuu jälleen massiivinen lumisadealue pohjoiseen.
"Lunta sataa jopa puolitoista vuorokautta yhteen menoon", kertoo meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta.
Lunta on luvassa 10-20 senttimetriä lisää. Koska pakkasta on muutamasta asteesta viiteen asteeseen, taivaalta sataa pakkaslunta.
"Tuulen kera tuleva lumi aiheuttaa kinostumista", Nyman sanoo.
Ilmatieteen laitoksen mittausten mukaan Oulunsalon Pellonpäässä lumensyvyys oli perjantaiaamuna 61 senttimetriä, Hailuodossa 48 ja Tyrnävällä 45 senttimetriä.
Ilmastokeskuksen meteorologi Pauli Jokinen kertoo, että lunta on Pohjois-Pohjanmaalla 15 senttimetriä keskimääräistä enemmän kuin tammikuun lopussa tavallisesti. Tilastojen valossa lunta ei ole kuitenkaan poikkeuksellisen paljon.
Koillismaalla ja Ylä-Kainuussa lunta on jo yli metri. Koillismaalla lunta on 30 senttimetriä enemmän kuin keskimäärin tammikuun lopussa.
Katso lukijoiden kuvia lumenpaljoudesta.
Katso paikkakuntakohtaiset sääennusteet Kalevan sääsivuilta!