Mainos

Markkuussa on pieni pala paratiisia - katso kuvat

Markkuun ryhmäpuutarhassa portit ovat avoinna lauantaina. Markkuun ryhmäpuutarhassa portit ovat avoinna lauantaina.
Kaleva
Oulu  3.8.2012 | Mirja Rintala Muuta tekstin kokoa -+

Valkoisen portin takaa kurkistelee yorkshirenterrieri Nata. Se toivottaa vieraat tervetulleeksi Markkuun ryhmäpuutarhan tontille.
Natan emäntä Aulikki Härö esittelee ylpeänä pientä pihaparatiisia. Kukkapenkit hehkuvat punaisena, oranssina ja valkoisena. Mökin nurkan takana punastelevat mansikat. Varjoisalle terassille on katettu kahvit.


Häröt ostivat oman mökin Markkuun ryhmäpuutarhasta kolme vuotta sitten. Annelin mukaan päätöstä ei ole kaduttu. ”Meloimme mieheni kanssa tuossa Oulujoella usein, ja aina ohi mennessä sanoimme, että tuolta me vielä joskus hankimme mökin. Ja täällä ollaan!”
Pariskunta muuttaa mökille kaupungin hälinästä toukokuussa, ja palaa takaisin vasta syyskuun lopussa. ”Toiset lähtevät Espanjaan, me tulemme tänne.”


Markkuun ryhmäpuutarha perustettiin vuonna 1975. Se sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Oulun keskustasta. Alueella on 165 mökkiä. Vesipisteet ovat pihalla, ja jokaiseen mökkiin on vedetty sähköt.

Ryhmäpuutarhan puheenjohtaja Eila Haimakainen on viihtynyt alueella 35 vuoden ajan. Hän tietää kaiken Markkuusta ja sen toiminnasta.
”Parasta täällä on hyvä yhteishenki. Aina löytyy apua ja apulaisia. Vaihdamme taimia keskenämme, pidämme hauskaa tapahtumissa ja siistimme aluetta yhdessä”, hän kertoo Markkuun asukkaiden yhteiselosta.

Lue lisää 04.08.2012 Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

4/4 kommenttia

Asiallinen
6.8.2012 16:20

Käväisin minäkin Markkuussa "avointen ovien"päivänä.Niin uskomattomalta,kuin se näyttikin,niin ihmiset työntyivät sisälle mökkeihin.Eräänkin mökin verannalla heilui nainen kameran kanssa.Oliko samalla menossa mökin myyntijuttu,vai mistä siinä oli kysymys.Ennen on ollut ohjattua liikkumista alueella.Nyt Kaleva uutisoi,että voi tutustua,jos on portti auki.Useita mökkejä näytti olevan ilman porttia.Ryntäys oli melkoinen.Milloin on avoimet ovet omakotitaloihin,joilla on vuokratontti?Tuskinpa sentään.Mutta kauniita pihoja oli portinkin takana.Se kyllä riitti meille tutustujille.


Pettynyt
5.8.2012 08:35

Kävinpä tuolla "avoimien ovien päivällä". Olisiko kaiken kaikkiaan ollut noin 4-5 pihan portti auki. Se siitä avoimuudesta.


Vaihtelua
4.8.2012 12:44

Kuka tuo 2. kappaleessa ilmaantuva Anneli on?


voiei
3.8.2012 23:36

tästä nauttivat ovat enempi sekaisin kuin mökkihöperöt


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös