Mainos

Luomulehmät siistivät Kempeleenlahden rantaa


Uutispuuro - Maaseututiedotushanke
Oulu  29.6.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Neljäkymmentä luomulehmää laiduntaa kesän ajan Kempeleenlahden rannalla. Samalla ne siistivät umpeenkasvanutta merenrantaa.

Charolais-rotuiset lehmät tuotiin kesälaitumelle Muhokselta.

”Lehmät vietiin laitumelle kesäkuun ensimmäisellä viikolla, ja ne ovat siellä niin pitkälle syksyyn kuin ruokaa riittää”, kertoo Karho-ojan tilaa isännöivä Juha Räisänen.

Karjalle on aidattu noin 50 hehtaarin alue Vihiluodon koillispuolelle. Eläinten vointi käydään tarkistamassa päivittäin.

Ulkopuoliset voivat käydä seuraamassa lauman elämää esimerkiksi Kempeleenlahden lintutorneilta.

Tavoitteena perinnemaisema

Räisänen arvioi, että laajalla laitumella käyskentelevät lehmät tuskin tulevat kovin lähelle Lentokentäntietä. Rannan tuntumassa niillä on enemmän syötävää ja vähemmän ötököitä kiusana.

Laidunnuksen tavoitteena on palauttaa alueelle perinteisiä rantaniityn kasveja sekä saada kasvusto sen nykyistä matalammaksi. Laidunnuksen vaikutuksia nähdään yleensä muutaman kesän jälkeen.

Ennen laitumen rakentamista alueelta jouduttiin raivaamaan pois puita ja pensaita.

Lehmien omistaja on tehnyt Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen kanssa sopimuksen perinnebiotoopin hoidosta Kempeleenlahdella. Perinnebiotooppi on perinteisen niitto- ja laiduntalouden muovaama luontotyyppi. Sopimuskausi kestää viisi vuotta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/32 kommenttia

Laiduntanut lehmiä 20 vuotta merenrannassa
30.6.2012 23:53

Kannattaisi tutkia ottaa asioita etukäteen ennen kuin täällä alkaa viisasteleen. Nykypäivänä ihmiset ovat niin etääntyneet maaseudusta ja karjan pidosta yleensäkin. Odottakaapa se 5 vuotta niin näette miltä näyttää merenranta silloin. nimim. Omaa Postikorttimaisemaa 15 vuotta katselleena.


-ÄLYTÖN-
30.6.2012 15:57

Onko lehmäparoilla edes sateensuojaa siellä?


Kaupunkilainen
30.6.2012 12:32

Tässä malliesimerkki aidosta maasutu-kaupunki vuorovaikutuksesta. Mahtavaa! Karja laiduntaa kaupungin omistamalla luonnonlaitumella...tällaista lisää :) Ja kuten artikkelissa Satomaa mainitsi, ei lehmien lanta ole tosiaankaan vesistölle ongelma!


hyvä juttu
30.6.2012 08:31

ohan kauniita lehemiä


ukko
30.6.2012 07:52

samalla tekevät kaikki tarpeensa vesien vietäväksi kun merellä vedenpinta tahtoo nousta ja laskea samaan aikaan ihmisiltä vaaditaan kaikenmaailman uusia ja kalliita jäteveden käsittelylaitteita suoranaista hölmöläisten hommaa.törkeää vesistöjen saastuttamista ja tästä vielä maksetaan yli 400 ekua hehtaari.


Minä
30.6.2012 12:28

Höpöhöpö! Ympäristöteko ja sillä siisti. Ukolla ei ole asiasta oikeaa tietoa :/


Luomuvasikka tämän päivän kultainen vasikka
30.6.2012 13:16

Kerropa miten tavallisen naudan ja luomunaudan jätökset eroavat toisistaan. Kun merivesi käy korkealla, huuhtoutuu paskat heti Kempeleenlahteen. Liminganlahdella tämä on joka syksyinen ilmiö.


voi voi
30.6.2012 13:35

Entä sitten, meinaatko että nuo lehmät tuhoavat meriveden ? Onhan niitä saariinkiin viety laiduntamaan, omin silmin olen nähnyt, olisit sinäkin jos merellä olisit joskus käynyt.


w123
29.6.2012 21:54

hyvä kuva!


Monestiko nämä lehmät lypsetään.
29.6.2012 21:13

Voihansinne viedä heihoja tai sonneja. Luulisi charolaislehmiäkin joutuvan lypsämään


Lehmityttö
4.7.2012 00:59

Ei lihakarjaa lypsetä, vaan vasikat juovat maidon kun sitä on.


The One
29.6.2012 18:58

Ja elukat menee sitten syksyllä teurasjätteeksi jos eivät kuole ennen sitä.


Kuokanmutteri
29.6.2012 18:50

Kempeleeseen Liminganlahen puolelle myös näitä elukoita.Saatas rytikkö matalaksi ja päästäs hanhia napsauttelemaan kenttään....


paholainen
29.6.2012 18:15

kerrankin jotain positiivistä eläimiä luontoon eikä aina ensimmäisenä henkeä ottamassa. HIENOA


Mökin mummo
29.6.2012 16:57

Mitenkäs jätteenkäsittely on järjestetty, ei taida olla asianmukaisia laitteita asennettuna. Ympäristöministeriö puuttukoon tähän samalla tarmolla kuin asumuksiinkin.


luomu kun luomu, aivan sama
29.6.2012 19:45

Eihän sitä ,ei ei... on se (kirosana) kumma kun jotaki erilaista laittaa, ni heti on porukka naama norsunkärsällä.


VOE mummo
4.7.2012 00:54

Kyllä niillä on ihan vessanpöntöt sinne pusikkoon asennettuna. No ei, oikeasti lehmien peräaukon alle on asennettu pussit, jotka käydään päivittäin vaihtamassa.


Darwin
29.6.2012 16:44

Ei tuo pajuviidakko häviä vaikka norsuja laittas. Ei oo enää eläinten hallittavissa tuon kokoiset pajut. Pitäis vähän raivata ensin ainakin tienvarren pajukkoa.


Kokemusta asiasta
30.6.2012 09:04

Kyllä tuo lauma kurittaa pajukkoa , syksyllä on jäljellä alaoksista vain rungot.Paju on lehmien herkkua!!!!!!
Kuvassa olevat eläimet näyttäisivät olevan hiehoja , ei ole vasikoita mukana. Emolehmien maidon imevät niiden vasikat .
Tyypillisiä kaupunkilaisten kommentteja täälläkin tuotuu olevan


äitix3
29.6.2012 16:08

Lehmät päässeet kesäretkelle Muhokselta Kempeleeseen :) Ihana näky!


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös