Viime päivien lumikaaos sai alkunsa viikonlopun lumipyrystä. Lunta kertyi kadulle kunnon kerros, eikä sitä heti aurattu pois.
Holappa soitti kadun lumiongelmasta Oulun kaupungin tekniseen keskukseen ja paikalle tuli aurauskalustoa. Lopputulos oli se, että kadulla ollut lumi kinostui kadun varteen pysäköityjen autojen taakse. "Siellä nyt ihmiset lapioivat autojaan lumikinosten takaa."
Tuttu ongelma
Holappa kertoo, että sohjoinen katu ja parkkipaikka on Myllytullissa jokavuotinen ongelma.
"Yleensä tämä on tullut myöhemmin, siinä pääsiäisen aikoihin", kymmenen vuotta Myllytullissa asunut Holappa kertoo.
Lyhyellä Puusepänkadulla on Holapan mukaan aika paljon liikennettä, sillä kadun varrella sijaitsee asuinkerrostalojen lisäks kauppa ja päiväkoti. Autojen alla lumi jauhautuu nopeasti pehmeäksi mössöksi.

Kommentoi
Jo on teilläkin ongelmat lumen kans. Ihan niinkuin ei sitä olisi tullut muuallakin eikä siitä valiteta.
Onko tuo kuva Venäjältä? Onhan se varmasti sen takia noin matalalta otettu, että kinokset näyttävät (liian )suurelta?
Suomen talveen on kuulunut aina lumi, mitä te tyhjään vaahtoatte lumen paljoudesta.
Eteenpäin sanoi mummot lumessa.
Onnikka pysäkit huonossa kunnossa.
Tämä johtuu liian lähekkäin rakennetuista taloista, ei muista suunnittelijat, että lumi vaatii oman tilansa. Ja meillähän suositaan tätä kaupunkirakenneta, ongelmia on tiedossa lisää uusilla asuinaluilla.
Aivan täyttä pelleilyä muutenkin tämä lumitöiden teko nykyään. Koko sunnuntaipäivän sato lunta niin lumikoneet alottaa työt maanantaiaamuna 03:00 aikoihin kun lunta on jo semmonen 20cm ja tiet on aivan hirveässä kunnossa. Jos teillä ei oo varaa sunnuntaina pitää ukkoja töissä niin pistäkää pillit pussiin kokonaan. Eikä se ole tienkäyttäjän tehtävä pitää lapiota takakontissa että voi kaivaa oman autonsa pois kinoksen takaa kun aura-auto/traktori on säästösyistä pukannut pikkupiston keskelle tietä ...
on sitä lunta ollu ennenki talvisin miksi siitä pitää tehä numero eikö ihmiset viitsi enää lapioida? kaupungissa se lumi pitää pystyä johonki siirtään esim laitaan pois tieltä olkaa tyytyväisiä että edes tiet aurataan voitais minun puolesta jättää auraamatta oppisivat valittaan.
Kohta on lumiongelmat oulussa ohi, kuin kivisyömmi valmistuu. Tehdään vaan lumikuiluja tarpeen mukaan ja aurataan lumet kuilusta alas.
hiehnoa että holappa valitti, joku aurakuski teki noin,,,
Kyllä tämä Anita oikeasta ongelmasta on soittanut tekniseen keskukseen. Päivittäin useita autoja alueella asioineet ovat juuttuneet lumeen ja aikaa vie kun saa autonsa lumipenkasta eikä apuakaan aina löydy. Sitten tulee aura-auto joka pukkaa sellaisen vallin josta ei pääse sitten mihinkään.
Ihan oikein, palkatkoon kaupunki lisää jengiä lumitöihin, eiköhän niitä ole kortistossa, ei yhet ja samat jaksa 24/7
citymaastureilla pääse sen paremmin mitä nelivetoautoilla yleensäkkään. Ei voi edes verrata oikeisiin maastureihin, missä on lukot yms.
Voi teitä. Onneksi Suomen kesä on vähäluminen niin saa kitisijät keksiä muita aiheita. Voimia auramiehille. Muistakaa levähtää välillä ja antakaa joutilaitten narista!
Pokkitörmän pysäkille vievällä tiellä on n. 40 senttiä jäljellä jalkakäytävää... kohta joku jää bussin alle! Muutenkin Linnankatu on törkeän huonossa kunnossa vähän väliä. Iso bussipysäkki ja lunta tolkuttomasti!
Kannattaisi hankkia nelivetoinen citymaasturi, jolla pääsee pikkuisten lumikasojen ylitse kaupungissakin. Muutama vuosi sitten oli citymaasturibuumi, mainostajien ja autokauppiaiden kannataisi tarttua aiheeseen.
Ompa kauhia valli, ainaki 20 senttiä! On juu oikeen kiinan muuri! Vaan eikoo hyvä että kuiten työntämällä lähtee. Vai mikä tässä oli se varsinainen ongelma?
Kuvakulma dramatisoi pikkuvallin.
Sama kaaos joka paikassa, monta kertaa raapi auto pohjaan kun ajelin pitkin kaupunkia tuossa vaikka koitin kuinka väistellä pahimpia kohtia. Ei ole porukkaa enää töissä ja pitämässä kadut puhtaana niinku ennen kun kaikki on kilpailutettu ja ulkoistettu. Näin se menee, odotellaan että sulaa.
Näinhän siinä käy kun rakennetaan tällaisia ahtaita slummeja, varmaan Meri-Toppilassa on saman ongelmat.