Hyttyset inisevät, suopursu tuoksuu. Kestiläläisiä on paikalla kuusi.
Nyt he kaikki huitovat hyttysiä, huitovat jo kolmatta tuntia. Yhdelle tulee mieleen kysyä ääneen, mitä toisetkin ehkä hiljaa miettivät.
”Mitähän tässä elokuvassa oikein tapahtuu?”
On sunnuntai, mutta miehet ovat heränneet varhain. Ennen kirkonkellojen soittoa he jo ovat riisuutuneet vieraassa autotallissa, vetääkseen ylleen vanhat sarkatamineet ja päätyäkseen seisomaan tänne, tuntemattomaan männikköön Lumijoelle, urheilutalon ja pururadan välimaastoon.
Jäkäläkankaalla seisoo yksi mies, joka tuntuu tietävän tarinan. Selostus katkeaa, kun parinkymmenen metrin päästä kuuluu huuto.
”Hiljaisuus!”
Suon laidalla kamera käy. Se on aika pikkuruinen kamera, joka tallentaa miten harmaapukuinen miesrivistö astelee varuillaan. Vain saappaat natisevat.
Porukkaa vetää Heikki Laurila, lumijokinen erityisopettaja. Hän se oli, joka halusi tehdä elokuvan.
Nollabudjetilla, ja ihan ite.
Juuri Laurilan keksimää tarinaa tänne on tultu tekemään, sen sanoja lihaksi, tai kuviksi.
Laurilan Heikki on monipuolinen mies. Isä, ammattiopisto Luovin opettaja, opiskelija, aktiiviurheilija ja harrastelijamaalarikin. Elokuvan tekijä hänestä tuli vuorotteluvapaalla.
Elokuvan sytyke on hyvin muistissa. Marraskuussa 2011 Heikki istui keittiönpöydän ääressä, kun vaimo referoi ääneen Ylen uutista: Nyt on Hyvinkäällä tehty nollabudjetilla sotaelokuva.
”Silloin sain kipinän. Päätin yrittää tehdä nollabudjetin sotaelokuvan minäkin.”
Perheen arkihommat nielaisivat isän ajasta ison osan, Viljami-kuopuskin oli loman alkaessa vasta yksivuotias. Mutta elämään mahtui vuorotteluvapaalla ihan omiakin juttuja.
”Töissä tarvitaan koko ajan luovuutta. Nyt sitä jäi tavallaan yli.”
Heikki oli aiemmin lukenut sotakirjoja ja maalannut lukemastaan tauluja, varsinkin kaukopartiosotilaista.
”Harva tuntee kaukopartiotoimintaa. Minua kiehtoo, miten kovakuntoisimmat sotilaat esimerkiksi asemasodassa liikkuivat maastossa hiljaa ja huomaamatta pieninä ryhminä. He tekivät pitkiä matkoja jalkaisin tai suksilla. Ne olivat äärimmäisiä urheilusuorituksia, vielä sen ajan välineillä.”
Äärimmäisten olojen tarinat poikivat haaveen: Olisihan mahtavaa tehdä sota-aiheinen elokuva, sellainen, joka välittäisi tietoa kaukopartioista nuoremmille polville.
Lue lisää Kalevan Sunnuntai-liitteestä.
Kommentit
Tehkää välillä elokuva nykyajan selviytyjistä eli pitkäaikaistyöttömistäkin
Toivottavasti kaukopartiomiehet saavat arvoisensa elokuvan ja arvostuksen. Ettei käsikirjoitus tai toteutus pilaa hyvää ja kunnioitettavaa porukkaa. Jokainen voi miettiä miltä,tuntuisi olla eri vuodenaikoina vihollisen selustassa erilaisissa tehtävissä. Ja joskus paeta haavoittuneiden kera nälissään raakalaismaista vihollista, jolla porukkaa riitti ahdistaa pienen porukan joskus tiukkoihinkin tilanteisiin.
Raakalaismaista vihollista? Ja se partio oli viemässä ystävyyden sanomaa ja kukkapuskia, vai?? Ei ollenkaan tappamismielessä?
Hehee! Mun iskä on tossa elokuvassa:))
On se hyvä kun Lumijoella menee liujaa, oliko niin että budjetissakin oli huimat 200 000€ ylijäämää. Sillähän maksaaa yhden henkilön teholla makaamisen 2-3 viikoksi. Tsemppiiä.
On heikko mielikuvitus jos sota mielessä???
Eikös noita jo oo ihan tarpeeksi?
Hyvät elokuvien tekijät, kaikki muutkin kuin lumijokiset. Kovin ovat naamat siloiset, parrat ajettuna ja tukat kammattuina näillä sotureilla. -Kuinka se on ollut mahdollista, metsäsotilailla? Vaatteetkin ovat puhtaat. Pesukoneko on mukana metsässä ollut sotilailla?
Vaikuttaa kovin ÖMERIKALAISELTA nämä naamarit.
Aika hieno suoritus jos vielä valkokankaalle asti päästään aitoihin partiomiesten tunnelmiin. Hyvä-
Hyvä Lumijoki! Tämä on hyvä paikka asua ja elää.
No ei todellakaan ole hyvä paikka elää. Paska paikka. Mut ylpeä olen Sarista :)
Sama täällä :)